Lähes 30 tuomittiin Gandhin murhajutussa

Intialainen erikoistuomioistuin langetti tänään 26 ihmisille tuomion osallisuudesta entisen pääministerin Rajiv Gandhin murhaan 1991. Tuomituista on intialaisia kymmenen ja srilankalaisia kuusitoista.

Rajiv Gandhi, tuolloin oppositiojohtaja, kuoli häntä vastaan tehdyssä pommi-iskussa 21. toukokuuta 1991 Sriperumbudurissa Etelä-Intiassa. Myös pommi-iskun tekijä sai surmansa. Intian viranomaiset ovat epäilleet pommi-iskusta Sri Lankan tamilien sissijärjestöä LTTE:tä, joka on kiistänyt epäilyt.

Syytteeseen asetettiin alun perin 41 ihmistä, joukossa lukuisia LTTE:n jäseniksi epäiltyjä. Alkuperäisistä syytetyistä 12 on saanut surmansa yhteenotoissa poliisien kanssa tai tehnyt itsemurhan. Kolme on tiettävästi Sri Lankassa, heihin kuuluu myös LTTE:n johtaja Velupillai Prabhakaran.

Murhatutkimusten yhteydessä kerrottiin jo viime vuonna, että yksi silloisen kokoomushallituksen puolueista oli antanut "hiljaista tukea" LTTE:lle. Tieto johti hallituksen kaatumiseen ja uusiin vaaleihin, koska kongressipuolue lopetti hallituksen tukemisen. Vaalit alkavat helmikuussa.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat