Lahden Vaskifestivaali tutustuttaa vaskimusiikkiin

Lahden Vaskifestivaali on päässyt puoliväliin aurinkoisissa merkeissä, tuubasauna lämpiää päivittäin ja matalien vaskien ystävät nauttivat festivaalin korkeatasoisesta musiikkiannista.

Kantaesitykset ja tuuba- ja baritonisolistien virtuoosiset taidot ovat ihastuttaneet osallistujia, samoin kilpailujen taso on ollut korkea. Samalla pidettävän kansainvälisen tuuba- ja baritonitorvikonferenssin osallistujamäärä pääartisteineen on noin kaksisataa.

Konserttien yleisömäärän odotetaan kasvavan loppuviikkoa kohti, sillä luvassa on vielä klassisen musiikin helmiä, mm. Lahden kaupunginorkesterin konsertit ja Vaskifestivaalin päättävät sunnuntaikonsertit, joissa maailman nuorista tuuba- ja baritonihuipuista koottu World Honors Euphonium -Tuba Ensemble ja pohjoismaista vaskisoittajaeliittiä edustava The Nordic Brass esiintyvät.

Lauantaina on ohjelmassa lisäksi mm. satojen vaskisoitinten yhteissoitto laiturilla, ohjelmistossa on Oodi Ilolle ja Ankkurit ylös, kapellimestareina ovat Osmo Vänskä ja Skip Gray, kansainvälisen järjestäjäseuran nykyinen puheenjohtaja. Tuubanheiton ensimmäinen maailmanmestaruuskilpailu ylläpitää Lahden urheilukaupunkimainetta ja tuubasauna lämpiää Sibeliustalon pihamaalla ulkomaisten vieraiden ihmeeksi.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat