Lahden talous kaukana positiivisesta

Lahden kaupungin talous on edelleen kaukana positiivisesta vuosikatteesta, vaikka viime vuosi sujui budjetoitua paremmin.

Kaupunginjohtaja Kari Salmen (sd.) mukaan ongelmien taustat ovat tutut: verotulojen kasvu pysähtyi kesken vuoden, valtionavut pienenivät ja suurtyöttömyys piti menot korkeina.

Vuosikatteen pitäisi Lahdessa olla noin 70 miljoonaa markkaa, jotta se korvaisi poistot. Luku jäi viime vuonna 16,9 miljoonaa markkaa miinukselle. Se olisi ollut vielä 36 miljoonaa markkaa surkeampi ilman yllättäviä kiinteistökauppoja sekä eläkevastuiden siirtoa kirjanpidon rahoituspuolelle.

Miltei kahden miljardin markan toimintakulujen joukossa olivat ikäviä yllätyksiä mm. erikoissairaanhoidon menojen kasvu sekä World Gamesien 11,5 miljoonan markan avustus- ja lainatarve. Kaupunginjohtaja Salmi kiittää sitä, että henkilöstömenoista sekä hankinnoista pystyttiin tinkimään yhteensä noin 17 miljoonaa markkaa.

Uuden kirjanpitojärjestelmän viimeisellä rivillä Lahti näyttää yllättäen 1,1 miljoonaa markkaa plussaa. Ylijäämän selittävät siirtymäkauden varausjärjestelyt sekä Lahden Lämpövoima Oy:n osakkeiden myyminen energiayhtiölle. Energiayhtiö pönkitti omistajansa tilejä myös maksamalla osinkoja ja haittakorvausta.

Lahti investoi viime vuonna 113 miljoonaa markkaa. Rahoitustarve oli kaikkiaan 152 miljoonaa markkaa, mikä hoidettiin miltei kokonaan pitkäaikaisilla lainoilla. Velkaa oli vuodenvaihteessa 5 374 markkaa lahtelaista kohti.

Pitkä marssi

Kaupunginjohtaja Salmen mukaan päättäjät ovat vihdoin alkaneet ymmärtää tilanteen vakavuuden.
-Pitkä marssi jatkuu. Jos vireillä oleva 52 miljoonan markan säästöohjelma ja verotuloarviot onnistuvat, pääsemme tasapainoon vuonna 2000.
-Hankalaa on se, että samaan aikaan pitäisi olla paukkuja elinkeinotoimeen eli verotulojen kasvattamiseen.

Nykymenolla on Salmen mukaan vaarana se, että suuret kaupungit joutuvat nostamaan veroprosenttejaan niin, ettei Suomi enää täytä Emu-kriteereitä.
-Meidän pitää voida keskustella myös mahdollisuudesta koota maksuja sivistys- sekä terveys- ja sosiaalipuolelta.

Kaupunginjohtaja Salmen mukaan valtionavustusten jaossa voisi ottaa huomioon sen, että Lahti kustantaa naapurikuntienkin asukkaille korkeakoulupalveluja, kirjastoja, urheilupaikkoja sekä orkesterin ja kirjaston.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat