Lahden polttomurhasta epäilty tavoitettiin vankilasta

Keski-ikäinen mies sytytettiin tuleen tämän kuun alkupuolella Lahdessa sijaitsevassa puistossa. Apuna teossa käytettiin palavaa nestettä.

Lahtelaismiehen kuolemaan johtanut sytyttäminen on selviämässä. Lahden käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä epäiltyinä murhasta. Poliisilla on syyllisyydestä varsin vahva näyttö, sillä vangitsemiset tehtiin ns. todennäköisin syin.

Vuonna 1946 syntynyt mies sytytettiin tuleen 7. syyskuuta lahtelaisessa puistikossa palavan nesteen avulla.

Vuonna 1971 syntynyt epäilty tavoitettiin vankilasta, minne hän oli surmatyön jälkeen mennyt kärsimään mm. rattijuopumuksesta saamaansa tuomiota. Jo viime viikon alussa otettiin kiinni vanhempi, 1960 syntynyt mies.

Poliisi etsii edelleen uhrilta varastettua punaista naisten polkupyörää. Murhailtana siinä oli kuljetuskorit edessä ja takana.

Lahden käräjäoikeuden päätöksellä jutussa on nostettava syyte viimeistään 20. joulukuuta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esko Heinonen uskoo ajan riittävän esitutkintamateriaalin kokoamiseen, vaikka työ on vielä pahoin kesken.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat