Lahden palaneen ostoskeskuksen raivaus alkoi

Lahdessa on päästy aloittamaan eilen palaneen ostoskeskuksen raivaustyöt. Niiden rinnalla poliisi jatkaa palon syyn tutkimista. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esko Heinonen arvioi raivauksen vievän monta päivää.

Lahti

Poliisin kannalta oleellisia osia pystyttäneen kuitenkin selvittämään jo aiemmin. Poliisilla on palon hahmottamisen apuna myös valokuvia. Virkavalta ehti kuvata palon lähtöpaikkaa pizzeriaa ennen kuin liekit yltyivät läpivedon myötä suureksi roihuksi.

Vakuutusyhtiön pyynnöstä palopaikalla viipyi vapaapalokuntalaisia jälkivartioinnissa torstaiaamuun asti. Lahden pelastuslaitoksen väkeä palo sitoi eilisiltaan eli yhteensä miltei 17 tunnin ajan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat