Lahden outo ampumatapaus oli vahingonlaukaus omaan käteen

Ampumisen jälkeen nuori mies yritti ajaa sairaalaan, vaikkei omannut ajokorttia ja oli alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lahden poliisi on yleisövihjeiden avulla selvittänyt maantaiyön oudon ampumistapauksen. Vuonna 1985 syntynyt mies oli tutkimusten mukaan käsitellyt pistoolia varomattomasti ja laukaissut itse luodin kätensä lävitse. Hän on edelleen sairaalahoidossa.

Poliisi setvii edelleen käsiaseen alkuperää, sillä ase oli luvaton.

Tapahtumaketjuun liittyy ampuma-aserikoksen lisäksi muun muassa epäily nuoren miehen ja hänen samanikäisen kaverinsa rattijuopumuksesta sekä ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle.

Haavoittunut mies kolariautossa

Tutkinta alkoi siitä, kun poliisipartio löysi yllätyksekseen sairaalan parkkipaikalla sijainneesta autosta haavoittuneen miehen.

Hälytyksen olivat tehneet ulkopuoliset, jotka olivat kiinnittäneet huomiota kahteen nuorukaiseen. Nämä viettivät hyvän tovin parkkipaikalla törmättyään hieman aiemmin sairaalan lähistöllä autollaan puuhun. Humalaisista nuorista miehistä kumpikaan ei suostunut valottamaan virkavallalle tapahtumien kulkua.

Tutkimusten mukaan ampuminen oli tapahtunut naapurikaupungissa Orimattilassa erään mökin pihassa. Nuori mies oli käsitellyt hallussaan ollutta käsiasetta varomattomasti omassa autossaan. Luoti lävisti käden ja hajotti sen jälkeen kuljettajan puoleisen oven ikkunan.

Parivaljakko oli lähtenyt hakemaan uhrille apua keskussairaalasta. Kummankin epäillään ajaneen autoa, vaikka molemmat olivat alkoholin vaikutuksen alaisina ja vailla ajokorttia.

Komisario Esko Heinosen mukaan vaitonaisuutta selittää häpeä taitamattomasta aseenkäsittelystä sekä halu peittää luvattomaan aseeseen liittyvä ampuma-aserikos. Lisäksi nuoret miehet ovat selittäneet, etteivät he halunneet sekoittaa tapaukseen sivullisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat