Lahden MM-2001 -valinta lahjustutkinnassa

Lahden poliisi tutkii vuoden 2001 hiihdon MM-kisojen lahjusepäilyjä, joiden mukaan suomalaiset olisivat lahjoneet muiden maiden edustajia Uudessa-Seelannissa vuonna 1996 kisapaikasta päätettäessä.

Rikoskomisario Jukka Jaatinen sanoo, että epäiltynä on joukko Lahden kaupungin virkamiehiä. Tutkimukset eivät ainakaan toistaiseksi ulotu Uudessa-Seelannissa myös olleeseen hiihtoliiton puheenjohtajaan Esko Ahoon.

Lahjusepäilyt koskevat sitä, että muille maille luvattiin äänistä leiritysvuorokausia Suomessa. Poliisin mukaan Lahden kaupungin rahoja käytettiin tähän noin puoli miljoonaa markkaa. Lahden kaupunginjohtaja Kari Salmi kiistää lahjusepäilyt.

Hiihtoliittoa vuonna 1996 edustanut Matti Pulli puolestaan väittää tänään ilmestyneessä kirjassaan, että Italian Val di Fiemme yritti kokouksessa ostaa Kanadan äänet puolella miljoonalla markalla. Kisat saanut Suomi voitti Italian lopulta yhdellä äänellä. Pullin mukaan Suomi ei tarjonnut rahaa äänistä.
(MTV3)

Jarkko Sipilän juttu Lahden lahjusepäilyistä Seitsemän Uutisissa. Kommentoimassa komisario Jukka Jaatinen. (2.03)

Lue myös:

    Uusimmat