Lahden kongressitaloon vauhtia yrityksiltä

Lahtelaiset yritykset ovat ryhtyneet vauhdittamaan kongressi- ja konserttitalopäätöstä rahoitustuella. Nimikkotuoleilla on määrä koota kuusi miljoonaa markkaa ja muilla keinoin vielä kaksimiljoonaa.

Teollisuusseuran puheenjohtajan Harald Relanderin mukaan alku on osoittanut tukitavoitteen realistiseksi.

-Osa yrityksistä näkee talon hotelli- ja ravintolapuolen bisneksenä, osa mahdollisuutena hoitaa vieraita ja osa muuten vaan hyvänä. Varsin ikävää olisi, jos valtion, EU:n ja metsäteollisuuden tuen saamiseksi tehty työ menisi hukkaan.

Kongressitalon ulkopuolinen rahoitus on kasvamassa lähes 70 miljoonaan markkaan. Se pudottaa Lahden sijoituksen noin 50:een miljoonaan eli 40 prosenttiin, mitä kaupunginjohtaja Kari Salmi pitää ainutlaatuisena.

Talohankkeen markkinoijan, kaupunginorkesterin intendentin Tuomas Kinbergin mukaan vertailu on osoittanut, että talon käyttökustannukset pystyttäisiin kattamaan pääosin tuotoilla. Hän arvioi menoiksi kolme miljoonaa vuodessa, kun kaupungin tekninen virasto päätyi laskelmissaan kalleimmillaan 15 mmk:aan. Lahden valtuutetut ottavat ratkaisevan kannan hankkeeseen 11.toukokuuta. Sitä ennen, huhtikuun puolivälissä, julkaistaan arkkitehtuurikilpailun voittaja. Kaikki kolme jatkoon päässyttä suunnittelija-rakentajaryhmää ovat jättäneet ehdotuksen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat