Lahden jengiammuskelun esitutkinta valmistui

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Lahdessa viime tammikuussa sattuneesta moottoripyöräjengiläisten ammuskelusta. Välikohtauksessa kuoli kolme ihmistä ja neljä haavoittui. Yli 350-sivuinen asiakirja lähtee nyt lausuntokierrokselle ja päätyy sen jälkeen syyttäjän pöydälle. Juttu tulee käräjille toukokuussa.

Poliisin mukaan kolme jutussa vangittuina olevaa miestä ovat syyllistyneet kolmeen murhaan, kahteen murhayritykseen ja kolmeen törkeään pahoinpitelyyyn sekä vaaran aiheuttamiseen ja ampuma-aserikokseen. Neljännen vangitun miehen katsotaan syyllistyneen avunantoon rikoksissa.

Ampumavälikohtauksessa käytetyt aseet olivat katkaistu haulikko, 44-kaliiperinen revolveri ja 22-kaliiperinen pistooli. Kaksi aseista on varastettuja. Haulikolla ammuttiin rikospaikalla vain yksi laukaus, koska aseeseen tuli toimintahäiriö. Muilla aseilla ammuttiin useita laukauksia.

Syyllisiksi epäillyt eivät ole tunnustaneet tekoja. He ovat olleet melko vaitonaisia kuulusteluissa. Kuulustelujen edetessä miehet ovat myös tehneet pesäeroa moottoripyöräjengeihin. Osalla miehistä on rikollistaustaa, mm. pahoinpitelyjä. Kaikki ovat kotoisin Lahden seudulta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat