Lahden ammuntajutun tutkinnassa edetty

Poliisitutkimuksissa on selvinnyt, että perjantai-iltaisessa Lahden ammuntatapauksessa oli kerrostalon asunnossa myös toinen nuorukainen, jota oli uhkailtu. Mies pääsi kuitenkin ensimmäisten laukausten aikana poistumaan asunnosta. Hän ei loukkaantunut tilanteessa.

Asunnosta poistunut mies oli nähnyt toisella miehellä olleen katkaistun haulikon. Mies oli samanikäinen kuin haulikolla asunnosta ampunut 21-vuotias lahtelaismies, joka myöhemmin sai surmansa poliisin ammuttua häntä. Tämä on selvinnyt Keskusrikospoliisin tutkimuksissa, kertoi rikoskomisario Ari Soronen KRP:stä.

Lahtelaismies sai surmansa myöhemmin perjantai-iltana kerrostalon porraskäytävässä tapahtuneen ammuskelun jälkeen, kun poliisin kilpiryhmä oli joutunut ampumaan häntä keskivartaloon. Poliisi oli saanut puheyhteyden mieheen, mutta tämä ei suostunut laskemaan asettaan maahan. KRP:n mukaan mies ampui poliiseja kohti. Hän kuoli ambulanssissa sairaalaan vietäessä.

Torin ympäristössä liikkui iltakuudelta runsaasti ihmisiä, mutta ilmeisesti kukaan ei saanut osumaa hauleista. Haulit tekivät nyrkinkokoisia reikiä mm. läheiseen liikennemerkkiin.

Katkaistulla haulikolla ikkunasta keskustorille ammuskelleella miehellä on poliisin mukaan huumetausta. Tutkimuksia jatketaan tänään lisäkuulusteluilla. Lisäksi paikan päällä oli määrä illansuussa järjestää rekonstruktio tapauksen kulusta, jotta päästäisin selville siitä, miten kaikki oikein tapahtui perjantai-iltana.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat