Lahden amfetamiinijuttu oikeudessa tänään

Lahdessa luettiin tänään kahdelle miehelle syytteet kevätkesällä paljastuneista kuuden kilon amfetamiinikaupoista. Syyttäjän mielestä 1962 ja 1966 syntyneet miehet ansaitsisivat vähintään kahdeksan ja seitsemän vuoden vankeustuomiot, sillä he ovat aiemminkin syyllistyneet huumausainerikoksiin.

Lahtelaismiehet saatiin kiinni sen jälkeen, kun Riihimäen ja Hyvinkään poliisi olivat perustaneet yhteisen tutkijaryhmän selvittämään paikkakunnilla yleistynyttä amfetamiinin käyttöä. Poliisi nappasi televalvonnan ja -kuuntelun avulla toukokuun lopussa Hollolassa toisen miehistä ja riihimäkeläisen naisen, joka oli tuomassa viiden kilon amfetamiinilastia. Huume oli niin väkevää, että siitä olisi poliisin mukaan saanut laimentamalla 50 000 kerta-annosta.

Laittomien liiketoimien pääorganisaattoriksi paljastui vuonna 1962 syntynyt lahtelaismies. Hänen rahoillaan riihimäkeläinen nainen oli saanut haltuunsa amfetamiinin. Sopimuksen mukaan naisen piti luovuttaa huume-erä vuonna 1966 syntyneelle lahtelaismiehelle. Kolmikon kesken oli toteutettu samanlainen kauppakuvio jo helmikuussa. Silloin liikutettiin kilon amfetamiinierää.

Laittomat kaupat tuottivat lahtelaismiehille kaksi syytettä törkeästä huumausainerikoksesta. Vanhempi heistä sai kolmannenkin syytteen, sillä hän oli myynyt riihimäkeläisnaiselle ja hänen aviomiehelleen talven mittaan 1,5 kiloa amfetamiinia ja ainakin 400 grammaa hasista. Miehille luettiin lisäksi pienempiä syytteitä omasta huumeenkäytöstä sekä huumeiden ja laittomien aseiden tai patruunoiden hallussapidosta.

Syyttäjä vaatii valtiolle huumekaupan tuottoa, runsasta 4600 euroa ja kuljetuksiin käytettyä henkilöautoa. Riihimäellä on syksyn mittaan tehty syyttäjän pyynnöstä lisätutkimuksia huumejutun sikäläisestä haarasta.

Avioparin lisäksi syylliseksi epäiltynä on kuultu 12:ta paikallista välittäjää. Juttu edennee oikeuteen marraskuussa. Poliisi tiedotti jo tutkimusten alkuvaiheessa, että organisaation markkina-alueeseen kuuluivat Riihimäen ja Hyvinkään lisäksi Hämeenlinna, Janakkala ja Tampereen seutu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat