Lähde: Syyria aikoo vetäytyä osittain Libanonista

Syyrian presidentin odotetaan ilmoittavan maan parlamentille huomenna, että osa joukoista vedetään pois Libanonista.

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin odotetaan ilmoittavan huomenna, että maa vetää pois osan Libanonissa olevista joukoistaan. Näin kertoi libanonilainen poliittinen lähde uutistoimisto Reutersille.Lähteen mukaan Assad ilmoittaa samalla, että Libanoniin jäävät joukot siirretään rajan tuntumaan. Assadin on määrä puhua huomenna maansa parlamentissa.

Vaatimukset Syyrian joukkojen vetämiseksi pois Libanonista ovat kiihtyneet jatkuvasti. Britannian ulkoministeri Jack Straw varoitti, että Syyriaa saatetaan kohdella hylkiövaltiona, jollei se taivu kansainvälisen painostuksen edessä. Straw muistutti Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että YK:n turvallisuusneuvosto on edellyttänyt ulkomaisten joukkojen vetämistä pois Libanonista.

Viranomaislähteiden mukaan Yhdysvallat ja sen Euroopan liittolaiset valmistelevat rankaisutoimia Syyriaa vastaan, jos se ei vetäydy Libanonista. Kyse olisi pakotteista ja tiukemmasta YK:n päätöslauselmasta, mutta asiasta ei ole tehty vielä päätöksiä.

Libanonissa Syyrian vastainen mieliala voimistui entisen pääministerin Rafik Haririn helmikuisen murhan jälkeen. Joukkomielenosoitusten rohkaisema maan oppositio on vaatinut Syyrian sotilaallisen läsnäolon päättymistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat