Lady Gagan asuvalinta järkyttää – katso kuvat!

Laulaja Lady Gaga oli valinnut maanantaiselle shoppailureissulleen ylleen tapansa mukaan hämmentävän asun.

Lady Gaga, 26, kummastutti Hollywoodissa näyttäytymällä pussihihaisessa värikkäässä leningissä, joka oli hänelle aivan liian suuri. Helmoissaan roikkunut tähti kiinnitti teatraalisella asullaan huomiota.

Gaga nähdään harvemmin erityisen naisellisissa asuissa, sillä tähti viihtyy tavallisesti äärimmäisen futuristisissa asukokonaisuuksissa tavanomaisten leninkien sijaan. Yllättäjänä tunnettu tähti ei kuitenkaan pelkää sonnustautua mekkoihinkaan, joskin silloinkin Gaga tekee kaikkensa kerätäkseen katseita: tällä kertaa surkeasti istunut väljä leninki täytti tavoitteen.

Tällä kertaa Gaga oli valinnut ylleen valtavan pussihihaisen mekon, josta ei värejä puuttunut. Graafisin kuvioin koristeltua mekkokangasta ei voinut olla huomaamatta hellehattuun ja aurinkolaseihin sonnustautuneen tähden yllä. Asu olisi voinut onnistuakin, jos Gaga olisi kiinnittänyt huomiota valitsemansa vaatteen kokoon.

AVA on myös Twitterissä! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin. Tykkää AVAsta myös Facebookissa!

Lue myös:

AVA

Kuvat: Splash, Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat