Mainos

Laatokan ympäristöonnettomuuden jälkihoito hoitamatta

Laatokan etelä-rannalla, Sjastroissa, sattuneen vakavan ympäristöonnettomuuden jälkihoito on täysin laiminlyöty.

Laatokkaan laskevaan Sjas -jokeen pääsi viime joulukuussa 700 000 kuutiometriä vaarallisia jätteitä kun sellutehtaan myrkkypato murtui. Greenpeacen mukaan kyseessä on tämän vuosikymmenen pahin teollisuusonnettomuus maailmassa. Tehdas ja viranomaiset kiistävät saatumisen. Ninpä 30 000 asukkaan Sjastroi ottaa edelleen vetensä joesta.

Kolmekymmentä vuotta vanha jäteallas murtui jätealtaiden välisestä vallista.Sen jälkeen toisen altaan seinämä ei enää kestänyt painetta. Jäteliete levisi noin 70 hehtaarin alueelle. Myrkillisen lietteen poisraivaamisesta ei ole merkkiäkään.

Ympäristöjärjestö Green Peacen ottamissa näytteissä maaperästä löytyi DDT-myrkkyä ja klooribensyylihappoa jopa 12-tuhatta kertaa normeja suurempi määrä.
Sellutehtaan itse teettämissä tutkimuksissa maaperästä ei kumma kyllä löytynyt edes klooria, vaikka tehdas lopetti paparin valkaisun kloorilla vain kolme vuotta sitten.

Tehtaan salailevasta asenteesta johtuen paikallinen väestö ei tiedä, kuinka vakavasti heidän ympäristönsä on saastunut. Ympäristöviranomaiset eivät ole vaatineet sellutehdasta vastuuseen onnettomuudesta, koska viranomaiset ovat itse osasyyllisiä jätettyään laimin jätepadon tarkastukset.

Onnettomuuspaikasta on vain runsas kilometri Laatokan rantaan. Laatokan ravintoketjun lisäksi myrkkyjen pelätään päätyvän Nevan kautta pietarilaisten juomavesiin.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.