Lääninoikeudet korvataan kahdeksalla hallinto-oikeudella

Nykyiset lääninoikeudet korvataan kahdeksalla alueelliselle hallinto-oikeudelle. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen lääninoikeuslain kumoavasta hallinto-oikeuslaista. Uudistuksen tavoitteena on, että asiat jakaantuisivat mahdollisimman tasapuolisesti ja että kaikissa alueellisissa hallintotuomioistuimissa olisi riittävä asiantuntemus kaikissa asiaryhmissä. Nykyiset lääninoikeudet ovat tuomiopiireiltään ja työmäärältään hyvin eri kokoisia. Esitys liittyy valtion ensi vuoden budjettiin, ja se perustuu viime vuonna annettuun hallintotuomistuintoimikunnan mietintöön.

Alueelliset hallinto-oikeudet on tarkoitus perustaa Helsinkiin, Turkuun, Vaasaan, Hämeenlinnaan, Kouvolaan, Kuopioon, Ouluun ja Rovaniemelle. Lisäksi Jyväskylässä, Mikkelissä ja Joensuussa olisi hallinto-oikeuden pysyvä istuntopaikka. Tarkoituksena on, että hallinto-oikeuksien tuomipiirit pohjautuisivat maakuntajakoon. Kukin tuomiopiiri muodostuisi yhdestä tai useammasta maakunnasta. Hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä on tarkoitus määrätä tarkemmin valtioneuvoston päätöksellä.

Vaasassa hallinto-oikeus on tarkoitus perustaa yhdistämällä vesiylioikeus ja Vaasan lääninoikeus. Tämä kohta liittyy hallituksen esitykseen ympäristölainsäädännön uudistamisesta. Vaasan hallinto-oikeudessa vesi- ja ympäristönsuojeluasioiden käsittelyyn osallistuisi hallinto-oikeuden lakimiesjäsenten lisäksi asiantuntijajäseniä, joilla on tekniikan ja luonnontieteiden erityisasiantuntemusta.

Uudistus merkitsee muutoksia nimenomaan hallintolainkäytön organisaatioon. Mitään olennaista muutosta ei ole tulossa siihen, miten kansalaiset asioivat alueellisissa hallintotuomioistumissa. Hallintolainkäytössä kyse on tavallisesti muutoksenhausta hallintoasioissa annettuun viranomaisen päätökseen. Hallintomenettelyssä ratkaistaan vuosittain useita miljoonia asioita. Erityisen paljon hallintopäätöksiä tehdään esimerkiksi verotuksessa ja sosiaaliturvan alalla.

Hallintotuomioistuinten järjestelmä on kaksiportainen. Nykyisin yleisinä alueellisina hallintotuomioistuimina toimivat lääninoikeudet. Lääninoikeuden päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Uudistukset pyritään saamaan voimaan ensi vuoden marraskuun alussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat