Lääkeyhtiö Schering vähentää vajaat 80 työpaikkaa

Vähennykset liittyvät emoyhtiön tutkimusohjelmien yhdistämiseen. Yhdistäminen saattaa aiheuttaa 1400 työntekijän vähentämisen maailmanlaajuisesti.

Lääkeyhtiö Bayer Schering Pharma vähentää Suomesta vajaat 80 työpaikkaa. Yhtiö kertoi tiistaina, että työtehtävien vähennys merkitsee kaikkiaan 66 henkilön tehtävien loppumista.

Vähennykset liittyvät emoyhtiö Bayer Schering Pharma AG:n tutkimusohjelmien yhdistämiseen, mikä saattaa aiheuttaa noin 1400 työntekijän vähentämisen maailmanlaajuisesti. Yhtiö suunnittelee yhdistävänsä globaalit tutkimusohjelmansa ja -toimintansa Saksaan ja Yhdysvaltoihin kolmeen suureen yksikköön.

Tehtäviä päättyy sekä toimihenkilöiltä että työntekijöiltä. Yhtiön mukaan useimmat työt jatkuvat tämän vuoden loppuun tai ensi vuoden puoleenväliin ja vasta sen jälkeen voidaan sanoa, kuinka paljon työntekijöitä joudutaan irtisanomaan ja kuinka moni saa työtä muualta konsernista.

Bayerilla on Suomessa kaksi yhtiötä, Bayer Schering Pharma ja Bayer Oy. Niiden palveluksessa on noin 750 henkilöä Turussa ja Espoossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat