Lääkärit hylkäsivät sopimustarjouksen

Suomen Lääkäriliitto hylkäsi kuntatyönantajan tarjouksen kuntien palveluksessa olevien lääkäreiden virkaehtosopimukseksi. Helsingissä kokoontunut lääkäriliiton valtuuskunta päätti asiasta yksimielisesti aamupäivällä.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen sopimustarjous ei liiton mukaan vastannut liiton asettamia tavoitteita eikä tuonut ratkaisua keskeiseen kiistakysymykseen uuden työaikalain aiheuttamista palkkauskysymyksistä.

Lääkäriliiton hallitus aloitti heti järjestötoimien valmistelemisen, ja lakkovaroitus jätettäneen alkuviikosta. Lääkäreiden virkaehtosopimus päättyi tänään. Mikäli lakkovaroitus annetaan, neuvotteluja jatketaan silti vielä ainakin helmikuun puoleenväliin valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla. Mahdollinen lakko alkaisi aikaisintaan maaliskuussa.

Lääkäriliiton puheenjohtajan Kati Myllymäen mukaan kuntatyönantajan jättämä sopimustarjous olisi huonontanut joidenkin lääkäreiden palkkausta ja noin 14 prosenttia sopimuksen piiriin kuuluvista lääkäreistä olisi jäänyt alle tupo-tason.

Kuntatyönantajaa edustavan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja akavalaisen Suomen lääkäriliiton välisiä neuvotteluja käytiin tiiviisti koko viikko, ja perjantaina niitä käytiin koko päivä. Sopimuskiista koskee vajaata 6000:ta sairaalalääkäriä, noin 3000:ta terveyskeskuslääkäriä sekä hammas- ja eläinlääkäreitä.

Lakko ei alkaisi lähiviikkoina

Mahdollisen lääkärilakon ei odoteta alkavan ennen maaliskuuta. Helmikuun alussa jätetty lakkovaroitus astuisi voimaan vasta kahden viikon jälkeen. Sen jälkeen virkariitalautakunnan käsittely lykkäisi lakkoa toiset kaksi viikkoa. Valtakunnansovittelija voi senkin jälkeen pyytää sosiaali- ja terveysministeriötä lykkäämään työtaistelua viikolla.

Työaikalaki aiheutti palkkakiistan

Runsaan vuoden ajan vireillä ollut kiista koskee lääkäreiden työaikoja ja palkkausta. Marraskuussa 1996 voimaan tullut uusi työaikalaki rajoittaa lääkäreiden tekemien ylitöiden määrää ja vähentää päivystyskorvauksia. Erityisesti nuorempien sairaalalääkäreiden palkasta suuri osa koostuu ylityökorvauksista. Päivystysten takia yksittäiset lääkärit joutuvat rikkomaan työaikalain ylityökattoa.

Palkkauksen painopistettä haluttaisiin siirtää ylitöistä peruspalkkaan. Esillä ollut yhden tunnin lisäys työaikaan merkitsisi lääkäriliiton mukaan 3,38 prosentin lisäystä palkkakustannuksiin. Kuntatyönantajan mukaan lääkäreille on tarjottu tupo-raamien puitteissa olevaa palkkaratkaisua. Lääkäriliitto hylkäsi tuloratkaisuun perustuvan sopimusmallin joulukuussa.

Lakko koskisi koko maata

Lääkäriliitto toteuttaisi mahdollisen työtaistelunsa ns. täsmälakkona, johon osallistuisi noin 1000 lääkäriä 32 suurimmasta sairaalasta. Työtaistelu koskisi vain sairaaloita, ja esimerkiksi terveyskeskukset jäisivät sen ulkopuolelle.

Lakko sulkisi eri aloille erikoistuneita osastoja ympäri maata, mutta välttämättömin potilashoito toimisi normaalisti. Esimerkiksi kivunhoito, synnytykset, lastentaudit, syöpähoito, psykiatria ja normaali perusterveydenhoito pyritään turvaamaan.

Mahdolliseen lakkoon osallistuisi sairaalalääkäreitä kaikista 22 sairaanhoitopiiristä sekä Helsingin yliopistollinen keskussairaala. Mukana olisivat kaikki suurimmat sairaalat, kuten yliopistolliset keskussairaalat, aluesairaalat, Helsingin kaupunginsairaalat ja mm. Turun kaupunginsairaala.

Lakko on tarkoitus toteuttaa siten, että se haittaisi potilashoitoa mahdollisimman vähän. Lakkoa voitaisiin ajoittaa esimerkiksi vuoroviikoiksi siten, että se koskisi ensin anestesia-, seuraavalla viikolla röntgen- ja sen jälkeen silmälääkäreitä tai kirurgeja. Lääkärit ovat olleet viimeksi lakossa vuonna 1984.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat