Lääkäristä väärää tietoa levittänyt tuomittiin kunnianloukkauksesta

Heinolalainen 35-vuotias mies on tuomittu sakkoihin sekä korvauksiin kunnianloukkauksesta.

Hän jakeli viime keväänä noin 40 postilaatikkoon kirjeen, jonka väitti nimeltä mainittua lääkäriä ammattitaidottomaksi ja vielä erikseen aiheettomien reseptien kirjoittajaksi.

Lahden käräjäoikeus torjui syyttäjän ja uhrin näkemyksen törkeästä kunnianloukkauksesta. Teko ei oikeuden mielestä aiheuttanut suurta kärsimystä, eivätkä perättömät väitteet ja huhut tulleet lukuisten ihmisten tietoon niin kuin vaikkapa lehtikirjoituksessa tai yleisötilaisuudessa esitettyinä.

Mies tunnusti oikeudessa tehneensä väärin entistä työpaikkalääkäriään kohtaan. Hän ei osannut kertoa syytä teolleen.

Lahden käräjäoikeus langetti kansliapäätöksellään miehelle 40 päiväsakkoa, yhteensä 240 euroa. Lääkäri saa kärsimyksistään 3 000 euron korvauksen vaatimiensa 10 000:n sijaan.

Tapaus tuli ilmi, kun yksi kirjeen saaneista otti huhtikuussa yhteyttä herjattuun lääkäriin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat