Lääkärin hoitovirhe johti lapsen kuolemaan

Oulun käräjäoikeudessa puidaan juttua, jossa kahta lääkäriä syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käytännössä kyse on hoitovirheestä, jonka seurauksena kolmen viikon ikäinen poikalapsi kuoli.

Oulun yliopistollisen sairaalan lastentautien klinikalla toimineen lastentauteihin erikoistuvan lääkärin vastaanotolle tuotiin lokakuussa 2003 lapsi, joka oli kärsinyt sikiöaikana todetusta munuaisaltaan laajentumasta. Lapselle oli sovittu ultraäänitutkimus tilanteen tarkistamiseksi.

Lääkäri totesi, että lapsella on edelleen laajentuma. Hän ei kuitenkaan määrännyt tavanomaisen hoitokäytännön mukaista virtsanäytettä ja virtsatietulehduksen estolääkitystä.

Lääkäri ilmoitti pojan vanhemmille konsultoivansa erikoislääkäriä jatkotoimista ja palaavansa sen jälkeen asiaan. Hän jätti kertomatta mahdollisen virtsatietulehduksen todennäköisyydestä tai mahdollisuudesta ja siitä, miten tulisi menetellä, jos lapsi alkaisi oireilla. Jatkotutkimukset lääkäri ajoitti vasta kolmen kuukauden päähän.

Lapsi vietiin marraskuussa 2003 Oulun seudun yhteispäivystykseen lähes elottomana. Noin puoli tuntia kestäneen elvytyksen jälkeen hänet todettiin kuolleeksi. Välittömänä kuolinsyynä oli märkäinen virtsatietulehdus ja peruskuolinsyynä virtsanjohdinten laajentuma ja oikeanpuoleisen munuaisaltaan laajentuma.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat