Lääkäriliitolta lakkovaroitus

Akavalainen Lääkäriliitto on jättänyt alalle lakkovaroituksen. Työtaistelu-uhassa on kyse pääasiassa rahasta.

Akavalainen Lääkäriliitto jätti aamupäivällä lakkovaroituksen vauhdittaakseen neuvotteluja uudesta lääkärisopimuksesta. Lääkärit vaativat tuntuvaa, keskimäärin 4 000 markan korotusta kuukausiansioihinsa. Työnantajan 5,5 prosentin tarjous jää tästä vain neljäsosaan.

Lääkäriliiton tavoitteena onkin saada 20 prosentin korotus kuntasektorin lääkäreiden säännöllisen työajan ansioihin. Myös muun muassa päivystysrasitusta halutaan vähentää. Työolosuhdeongelmat syntyvät erityisesti päivystysvuoroista, joissa tuntipalkka jää pariin kymmeneen markkaan.

Työnantajapuoli on valmis kehittämään palkkausjärjestelmää kannustavammaksi, mutta tämän hetken palkkatarjousta ei ole varaa korottaa. Lakon ainekset ovat siis olemassa.

Valtakunnansovittelijalle jätetyn lakkovaroituksen mukaan mahdollinen työtaistelu alkaisi 19. helmikuuta. Aluksi lakossa olisivat suurimpien kaupunkien sairaaloiden ja terveyskeskusten lääkärit.

Käytännössä neuvotteluaikaa on kuitenkin maaliskuun alkuun, sillä yhteiskunnallisesti vaarallisena lakkona asia viedään virkariitalautakuntaan, jolloin mahdolliset työtaistelutoimet alkavat vasta maaliskuun alkupuolella. Silloinkaan ihmisten hoito ei saa vaarantua, vaan lääkärit ovat velvollisia niin sanottuun suojelutyöhön.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat