Lääkärilakko alkaa maanantaina

Lääkärilakon osapuolet eivät päässeet sopimukseen rahasta. Lakko alkaa maanantaina kello 12.00.

Lakon alkaminen varmistui illansuussa, kun sovintoneuvottelut päättyivät tuloksettomina. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen mukaan osapuolten näkemyserot ovat niin suuret, ettei edellytyksiä sovintoesityksen tekoon ollut.

Valtakunnansovittelija Salonius ennakoi lakosta pitkää. Edellisen kerran lääkärit olivat lakossa vuonna -84. Tuolloin lakko kesti seitsemän viikkoa.

Jo aamulla kireää

Aamulla alkaneet neuvottelut sujuivat joiltain osin jopa riitaisissa tunnelmissa.
Pahin kiistakapula on palkankorotusten taso. Lääkärit vaativat 20 prosentin korotuksia säännöllisen työajan ansioihin. Työnantaja tarjosi 5:ttä ja puolta prosenttia.

Osapuolet vetäytyivät kello 11 omiin ryhmiinsä miettimään neuvottelujen jatkoa. Neuvottelutauolla ei saatu aikaiseksi mitään ratkaisevaa eikä valtakunnansovittelijalla ollut lopulta mitään, mistä rakentaa sovintoesitystä.

Kiireelliset turvataan


Kunnallisen työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtajan Jouni Ekurin mukaan suojatyön osalta on edelleen epäselvyyksiä. Hän toivoi, että lakkorajat käytäisiin vielä paikallisesti läpi ennen maanantaita niillä paikkakunnilla, missä asioita ei vielä ole saatu ratkottua. Lääkäriliitto lupasi jälleen lauantaina, että kaikki välitön ja kiireellinen hoito turvataan.

Lääkärilakko alkaa ensin Helsingin, Turun, Kuopion, Tampereen ja Oulun yliopistosairaaloissa sekä näiden kaupunkien terveyskeskuksissa. Työtaistelu laajenee sitten kolmen viikon kuluttua moniin keskussairaaloihin ja samojen kaupunkien terveyskeskuksiin.

Lääkärilakko koskee terveyskeskusten, kunnallisten sairaaloiden ja keskussairaaloiden sekä yliopistollisten

keskussairaaloiden lääkäreitä 13:ssa kaupungissa. Lääkäriliiton mukaan lakossa on yhden lakkoviikon aikana noin 800 lääkäriä. Työtaistelu koskee noin yhtätoistatuhatta lääkäriä, vaikka kaikki eivät osallistukaan lakkoon. Lakon ulkopuolelle on jätetty muun muassa ensiapu, syöpätautien hoito, psykiatria, lastentaudit ja patologia. Lääkärit olivat viimeksi lakossa vuonna 1984. Tuolloin lakko kesti seitsemän viikkoa.

Tupo jyräsi

Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve syytti lakkoon ajautumisesta työnantajan joustamattomuutta. -Kyllä minulla sellainen tunne tässä on, että tupo jyrää terveydenhuollon. Lääkäriliiton mukaan neuvotteluissa ei loppuviikollakaan tapahtunut lähentymistä. Rahasta päästiin puhumaan vasta lauantaina, eikä kuntatyönantaja neuvotteluiden aikana tehnyt uutta hyväksyttävissä olevaa sopimustarjousta.

-Vielä perjantaina tarjottiin työaikojen järjestelyä koskevaa mallia, jolla päivystysjärjestelmä lakkautettaisiin ja siirryttäisiin vuorotyöhön, Pälve ihmetteli liittonsa tiedotustilaisuudessa. Pälve vakuutti Lääkäriliiton tulleen vastaan sekä 20 prosentin palkankorotuksia että tekstikysymyksiä koskevissa vaatimuksissaan, mutta ei halunnut kertoa neuvottelujen yksityiskohtia.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat