Lääkärien kesäsijaisista osa epäpäteviä

Kesäaikaan kärjistyvä lääkäripula saattaa ajaa terveyskeskukset ja sairaalat palkkaamaan epäpäteviä sijaisia. Tehyn tekemän kyselyn mukaan yli puolessa Suomen sairaaloista ja terveyskeskuksista on tänä kesänä pulaa lääkäreistä.

Kesäaikaan kärjistyvä lääkäripula saattaa ajaa terveyskeskukset ja sairaalat palkkaamaan epäpäteviä sijaisia. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen TEO:n mukaan kesätöihin otetuilta opiskelijoita vaaditaan usein sellaista, mihin heillä ei vielä olisi valmiuksia.

-Nähtävästi etenkin syrjäseuduilla lääkäripula on johtanut siihen, että opiskelijoiden edellytetään hoitavan tehtäviä, joihin heidän koulutuksensa ja kokemuksensa ei riitä. Ahdingossa on ajateltu, että kaipa nuo venyvät, TEO:n ylijohtaja Paula Kokkonen kertoo.

Lääkärien sijaisilla tulee olla takanaan vähintään neljän vuoden opinnot sekä tehtävästä riippuen myös tiettyjä erikoiskursseja. Opiskelijoilla ei ole vielä oikeutta toimia itsenäisesti, vaan ainoastaan jonkun kokeneemman valvonnassa.

-Kuulemme sääntöjen kiertämisestä aina silloin tällöin, mutta nyt näitä tapauksia näyttää olevan tavallista enemmän. Alkukesästä useampi huolestunut opiskelija otti itse meihin yhteyttä ja valitti, että häneltä edellytetään sellaista, mihin hän ei vielä omasta mielestään olisi valmis.

Kokkosen mukaan kokemattomien kesäsijaisten on odotettu muun muassa päivystävän yksinään.

-Nähtävästi pelisäännöt eivät ole kaikille vieläkään selvät. Opiskelijan on aina työskenneltävä kokeneemman lääkärin johdolla ja valvonnassa. Se miten välitöntä ohjausta tarvitaan, on tietysti ratkaistava tapauskohtaisesti. Viisainta olisi, että kullekin opiskelijalle nimettäisiin oma ohjaaja, jonka alaisuudessa hän toimii, Kokkonen toivoo.

Lääkäreistä huutava pula

Tehyn alkukesästä tekemän kyselyn mukaan yli puolessa Suomen sairaaloista ja terveyskeskuksista on tänä kesänä pulaa lääkäreistä. Niinpä töihin onkin päätynyt aiempaa enemmän nuoria ja kokemattomia opiskelijoita, joiden olisi aiemmin saattanut olla vaikea löytää oman alansa töitä.

Harvinaisempaa on, että töihin otettaisiin opiskelijoita, joilla ei vielä ole vaadittuja neljän vuoden opintoja takanaan. Tällaisistakin tapauksista on kuitenkin raportoitu aiempina vuosina TEO:een.

Viime kädessä opiskelijan valmiuksien arvioiminen on hänet töihin ottavan henkilön tehtävä. Rikkeiden tullessa ilmi huomautuksen saattavat saada sekä opiskelija itse että tämän valvoja. Kokkosen mukaan järein puuttumiskeino on lääkärinoikeuksien poistaminen joko määräajaksi tai kokonaan.

Hiljattain erään hammaslääkäriaseman johtaja kanteli TEO:een yliaktiivisesta opiskelijasta, joka oli intoutunut ylittämään toimivaltuutensa.

-Soittaessaan johtaja ei vielä ymmärtänyt ilmiantavansa samalla itsensä valvonnan laiminlyönnistä. Molemmat saivat huomautuksen, Kokkonen kertoo.

Apua osattava pyytää

TEO:n tietoon on tullut joitakin tapauksia, joissa potilas on joutunut kärsimään sijaisen epäpätevyyden vuoksi.
-Joissakin tapauksissa työ on ollut suorastaan ala-arvoista. Olemme myös kuulleet muun muassa opiskelijoista, jotka ovat määränneet lääkkeitä käyttäen väärin jonkun lääkärin sairasvakuutusnumeroa.

Kokkonen muistuttaa, että hoitovirheisiin saattaa kokemattomuutensa vuoksi syyllistyä valmiskin lääkäri, jolla on oikeus itsenäiseen toimintaan. Jokaisen itseään kunnioittavan lääkärin pitäisi hänen mukaansa itse tietää, mihin kykenee.

-Suutari pysyköön lestissään, turhan ylpeä ei saa olla. Lääkärin täytyy olla myös riittävän nöyrä pyytämään apua silloin, kun omat rahkeet eivät riitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat