Laajasalon raaka murha: Uhri hengitti vielä rannalla

Laajasalossa lokakuussa surmattu 58-vuotias nainen oli vielä elossa, kun hänet raahattiin öljysataman rantaan.

Hyvissä ajoin valmistunut esitutkinta lähtee nyt syyttäjälle nimikkeellä murha. Rikosylikomissario Juha Rautaheimo kuvailee tekotapaa erittäin raa´aksi.

–  Murhan tunnusmerkit täyttyvät, sillä uhriin on kohdistunut pitkällä aikavälillä monenlaista väkivaltaa. Häntä on lyöty ja potkittu, minkä jälkeen hänet on siirretty öljysataman rantaan, jossa häntä on kuristettu. Lopulta uhri on siirretty mereen, Rautaheimo kertoo MTV Uutisille.

Esitutkinnan mukaan uhri on hengittänyt vielä rannalla ollessaan.

Romppaisen kertomus ristiriidaton

Syytetty, Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin johtotehtävissä toiminut Jukka Romppainen, 28, on myöntänyt teon.

– Romppaisen kertomus on varsin ristiriidaton esitutkinnan kanssa. Ei ole epäselvyyttä mitä on tapahtunut. Syyttäjä jatkaa tästä, Rautaheimo sanoo.

Uhri ja epäilty eivät tunteneet toisiaan. Väkivalta sai alkunsa, kun uhri meni huomauttamaan syytetylle koirien huonosta kohtelusta. Mies oli käyttäytynyt koiriaan kohtaan aggressiivisen oloisesti.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat