Laaja sähkökatkos lamauttaisi Suomen

Pitkiin ja laajoihin sähkökatkoihin varautuminen on Suomessa retuperällä, paljastaa puolustusministeriön tekemä selvitys.

Suomessa on varauduttu hyvin selviytymään muutamien tuntien sähkökatkoista, jotka ovat tavallisia esimerkiksi ukonilmalla. Sen sijaan vuorokauden tai sitä pidempi sähkökatko voisi lamaannuttaa yhteiskunnan täysin, katsoo Tampereen teknillisen yliopiston dosentti ja puolustusministeriön selvityksen pääasiantuntija Veli-Pekka Nurmi.

Suomen sähköjärjestelmän lamautuminen esimerkiksi sodan aikana on vakava uhka. Sähköjärjestelmä olisi kriisitilanteessa ensimmäisiä kohteita, jotka yritettäisiin saattaa toimintakyvyttömäksi. Suomessa on varauduttu tällaiseen poikkeustilaan, mutta Nurmen mielestä varautumista ei voida hoitaa pelkästään energiayhtiöiden voimin. Toimimista sähköttömissä oloissa kannattaisi miettiä useissa organisaatioissa.

- Kukaan muu ei pysty varautumaan vanhainkodin puolesta kuin sen vanhainkodin henkilökunta, Nurmi sanoo.

Sähkön loppuminen pistorasioista ei olisi ainoa ongelma. Sähköllä toimivassa yhteiskunnassa perusasiat ovat voimakkaasti kytköksissä toisiinsa. Puhtaan veden jakelu keskeytyy, jos sähköjärjestelmä menee pitkäksi ajaksi nurin. Nurmi nostaa puhtaan veden loppumisesta johtuvaksi ykkösongelmaksi yllättävän asian.

- Eivät suomalaiset sellasessa tilanteessa suomalaiset janoon kuole. Ongelmaksi tulee jätevesien käsittely. Jos sähkökatkos kestää useita vuorokausia, niin haasteelliseksi tulee hygieniapuoli.

Jos sähkö viedään pitkäksi aikaa, puhtaan veden puutteen lisäksi voi kodeissa tulla talvella kylmä. Lämmitysjärjestelmät ovat pitkälti sähkön saannista riippuvaisia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat