Laaja luottohuijareiden rinki paljastui Seinäjoella

Seinäjoen poliisi on selvittänyt laajan rikossarjan, jossa neljää miestä epäillään mm. törkeiden petosten yrityksistä, petoksista ja maksuvälinepetoksista.

Poliisi on tähän mennessä esitutkinnassa selvittänyt, että aiheutuneet rahalliset vahingot ovat kaikkiaan noin 55 000 euroa. Yritysasteelle on jäänyt noin 56 000 euron petokset.

Epäillyt rikokset on toteutettu siten, että yhden mukana olleen henkilön henkilö- ja tilitietoja on käytetty hyväksi haettaessa pikavippejä, rahoitusluottoja ja luottoja.

Vilpillisillä tiedoilla on saatu myös useita luottokortteja, joita on käytetty ostoksiin eri puolilla Seinäjokea ja lähikuntia. Myös luottotilejä on avattu erinäisiin liikkeisiin.

Päätekijöiksi epäillyt miehet ovat kotoisin Nurmosta, Seinäjoelta, Lapualta ja Isostakyröstä. Petosten lisäksi esitutkinnassa on tullut ilmi useita epäiltyjä väärennyksiä, kätkemisrikos ja ampuma-aserikos.

Esitutkinnan aikana kiinniottoja on ollut useita ja Seinäjoen käräjäoikeuden vangitsemana on ollut kaksi henkilöä.

Esitutkinnan aikana poliisi on saanut takaisin usean tuhannen euron edestä petoksella saatua omaisuutta mm. noin 10 000 euron arvoisen auton.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat