Laaja lapsipornorengas paljastui Saksassa

Saksan poliisi on paljastanut maailmanlaajuisen lapsipornorenkaan, kertoivat saksalaiset viranomaiset perjantaina. Internetissä operoineen renkaan paljastuminen on johtanut lisätutkintaan 166 maassa.

Saksassa jutussa on useita satoja epäiltyjä, ja tutkinta on johtanut yli 500 kotietsintään sekä lukuisiin takavarikkoihin. Iskussa on paljastunut myös Suomeen liittyviä tietoja, jotka on toimitettu tänne keskusrikospoliisille. Toistaiseksi yhtään esitutkintaa ei Saksasta saatujen tietojen perusteella ole käynnistetty, vaan juttu on tiedusteluvaiheessa.

Tutkinta lähti liikkeelle Saksan itäosasta Saksi-Anhaltista, missä sen käynnistivät poliisi- ja syyttäjäviranomaiset Magdeburgista ja Hallesta. Saksi-Anhaltin osavaltion oikeus- ja sisäministeriö sanoivat yhteistiedotteessaan, että kyseessä on "toistaiseksi merkittävin voitto taistelussa kansainvälistä lapsipornoa vastaan". Pelkästään Saksassa on takavarikoitu 750 tietokonetta, lähes 6000 videonauhaa, 35500 cd-rom-levyä ja 8300 levykettä. Kuukausia jatkunutta tutkimusta, josta käytettiin Marcy-koodinimeä, koordinoivat Interpol ja Saksan liittovaltion poliisi.

Tutkijat ovat selvityksissään löytäneet 26500 epäiltyä, jotka lähettelivät toisilleen lapsipornoa internetin välityksellä. -Nyt käytettävissä olevien tietojen mukaan monet epäillyt ovat vaarallisia pedofiilejä kaikilta elämän alueilta, tiedotteessa sanottiin. Tutkimuksissa oli tiedotteen mukaan paljastunut 38 internet-vaihtorengasta, joiden kautta levitettiin pornografisia kuvia ja videoita lapsista. Jutun tutkimukset lähtivät käyntiin viime vuonna Magdeburgissa, missä viranomaiset havaitsivat erään miehen aloittaneen useita lapsipornon vaihtorenkaita. Miehen tietokoneesta löytyi tuhat sähköpostiosoitetta, joiden haltijoita epäillään lapsipornon välittäjiksi.

Amerikkalainen internetyhtiö yhteistyössä tutkijoiden kanssa


Saksalaisen tuomioistuimen päätöksellä kansainvälinen internetpalvelujen tarjoaja (ISP) joutui luovuttamaan saksalaisille poliiseille epäiltyjä koskevia tietoja, mm. 38000 sähköpostiosoitetta. Itäisen Saksan viranomaiset kertoivat erään amerikkalaisen ISP-yhtiön toimineen läheisessä yhteistyössä saksalaisten rikostutkijoiden kanssa. Saksi-Anhaltin sisäministeri Klaus Jürgen Jeziorsky sanoi tutkinnan osoittaneen, kuinka laajaa lapsipornon kysyntä on.

-Lapsipornon markkinat ovat kasvamassa, ja nykyajan verkkomaailmassa rikolliset yrittävät käyttää uusia mahdollisuuksia tarkoituksiinsa, Jeziorsky sanoi. -Tässä hankitaan miljoonaomaisuuksia, ja taloudellisen hyödyn tavoittelu saa jotkut hylkäämään viimeisetkin moraaliset estonsa, sisäministeri huomautti.

Lapsipornon levittämisestä voi Saksassa saada vankeustuomion, jonka pituus saattaa vaihdella kolmesta kuukaudesta viiteen vuoteen. Ne joilta löydetään lapsipornoa, voidaan tuomita enintään vuodeksi vankeuteen. Saksi-Anhaltin sisäministeri Curt Becker on jo vaatinut lapsipornosta langetettavien rangaistusten koventamista.


(MTV3-DPA-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat