Laaja huumeiden salakuljetusvyyhti paljastui Tukholmassa

Ruotsin poliisi on paljastanut laajan huumeiden salakuljetus- ja varkausvyyhden Tukholmassa. Kolmentoista pidätetyn joukossa on kaksi suomalaista.

Pidätettyjen epäillään osallistuneen amfetamiiniöljyn, viinan ja varastetun taiteen salakuljetukseen Ruotsiin. Poliisin mukaan pidätyksiä on tulossa lisää.

Tukholman poliisi alkoi jo viime kesänä epäillä, että Ruotsiin salakuljettiin nestemäistä amfetamiinia Intiasta. Äskettäin poliisi sai vihjeen, että kaksi miestä oli tuomassa amfetamiinia viime perjantaina Ruotsiin.

Suomalainen ja norjalainen huumekuriiri pidätettiin perjantaina Arlandan lentoasemalla, kun he olivat tulossa chartermatkalta Goasta Intiasta. Pidätettyjen matkatavaroista löytyi kuusi viini- ja viinapulloa, joihin oli laitettu runsaat seitsemän litraa nestemäistä amfetamiinia. Arlandan lentoasemalla pidätettiin myös yksi salakuljetusliigan johtajista.
-Tämänluonteiseen salakuljetukseen emme ole aiemmin törmänneet. Yllättävää oli myös se, että huume peräisin Intiasta, joka on uusi maa huumeiden salakuljetuksessa, kertoi Tukholman läänin rikospoliisin huumeosaston johtaja Lars-Erik Karlsson.

Yhdestä litrasta nestemäistä amfetamiinia saadaan kilo amfetamiinia. Katukaupassa amfetamiinin arvo olisi poliisin mukaan noin kuusi miljoonaa kruunua eli lähes neljä miljoonaa markkaa. Pidätetyistä kaksi on suomalaisia, yksi norjalainen, yksi jugoslaavi ja yhdeksän ruotsalaisia.

Liiga on salakuljettanut myös viinaa ja taidetta. Poliisi on löytänyt Solvallasta Tukholman länsipuolelta liigan kätköpaikasta 8000 litraa pirtua. Toisesta kätköpaikasta on löydetty satakunta maalausta.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat