La Repubblica: Paavin eroaminen liittyy Vatikaanin homoverkoston paljastumiseen

Lukuisat huhut liikkuvat Vatikaanissa paavin yllättävän eropäätöksen jälkimainingeissa.

Nyt huhutaan, että paavi Benedictus XVI:n eroaminen liittyy kirkon homoseksuaalisten virkamiesten verkostoon Vatikaanissa.

Paavin tiedottaja ei ole kieltänyt eikä vahvistanut italialaisen La Repubblica -lehden tietoja. Tapauksesta kertoo myös brittiläinen Guardian-lehti.

La Repubblican mukaan paavi päätti erota jo joulukuussa, kun hän sai käsiinsä ns. "Vatileaks" -tietovuotoa tutkineiden kardinaalien tekemän selvityksen. Viime toukokuussa paavin hovimestari pidätettiin ja häntä syytettiin Vatikaanin asiakirjojen vuotamisesta. Asiakirjat kuvasivat Vatikaania valtataistelun ja juonittelun pesäkkeeksi.

Italialaislehden mukaan tietovuodon tutkinta-asiakirjoissa mainitaan muun muassa kirkon ryhmittymä, jonka jäseniä "yhdistää seksuaalinen suuntautuminen". Raportin mukaan jotkut Vatikaanin virkamiehet olivat joutuneet tämän takia kiristyksen kohteiksi kirkon ulkopuolelta.

Guardianin mukaan La Repubblican lähde sisäpiirissä ja aiemmat seksikohut viittaavat siihen, että Vatikaanissa olisi kirkon virkamiehien muodostama homoseksuaalien verkosto.

Vatikaani ei tuomitse homoseksuaaleja. Esimerkiksi paavi Benedictus on kuitenkin estänyt homoseksuaalisten miesten opiskelua papin virkaan.

Lue myös:

    Uusimmat