Kysely: Yli puolet helsinkiläisistä kannattaa ruuhkamaksuja

Ruuhkamaksujen kannatus on lisääntynyt voimakkaasti. Vielä viime vuoden alussa maksut hyväksyi vain kolmannes helsinkiläisistä.

MTV:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yli puolet helsinkiläisistä kannattaa ruuhkamaksuja.

Espoolaisille ja vantaalaisille ruuhkamaksut ovat sen sijaan edelleen kovempi pala purtavaksi. Espoolaisista ruuhkamaksut olisi valmis hyväksymään 44 prosenttia, vantaalaisista 40 prosenttia.

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, mikä olisi paras paikka ruuhkamaksujen keräämiseen. Suosikkipaikkoja ovat Espoon ja Vantaan ulkorajat sekä Helsingin kantakaupungin raja Töölönlahdella. Yli neljännes kaikkien kolmen kaupungin asukkaista suosii näitä paikkoja maksupisteille.

Kolmanneksi suosituin paikka tietullille on Kehä I, joka saa esimerkiksi helsinkiläisiltä noin viidenneksen kannatuksen.

Puoluekannalla on kyselyn mukaan selvä yhteys siihen, miten pääkaupunkiseudun asukkaat suhtautuvat ruuhkamaksuihin.

Vihreät ovat odotetusti kaikissa kolmessa kaupungissa vahvasti ruuhkamaksujen kannalla. Helsingissä Vasemmistoliitto kirii maksujen kannatuksessa kuitenkin Vihreidenkin ohi. Eniten ruuhkamaksuja vastustavat kokoomuslaiset.

Opiskelijat suosivat kyselyn perusteella tietulleja eniten, johtavassa asemassa olevat vähiten.

Tiedot ilmenevät Taloustutkimuksen MTV3:lle ja Suomen Lehtiyhtymälle tekemästä kyselystä, jota varten haastateltiin noin 3 000 ihmistä Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta.

Lue myös:

    Uusimmat