Kysely: Vanhanen ylivoimainen pääministeriehdokas

Yli puolet suomalaisista toivoo pääministerin jatkavan tehtävässään myös ensi vaalien jälkeen. Vanhasen kannatus on vankkaa kaikissa äänestäjäryhmissä.

Keskustan Matti Vanhanen on ylivoimaisesti suosituin pääministeriehdokas. Ilta-Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan 52 prosenttia vastaajista haluaisi Vanhasen jatkavan pääministerinä ensi kevään vaalien jälkeen.

SDP:n Eero Heinäluoma hävisi kyselyssä kokoomuksen Jyrki Kataiselle. Heinäluomaa toivoi pääministeriksi 12 prosenttia, kun Kataisen halusi 15 prosenttia. Joka viides vastaaja ei osannut nimetä suosikkiaan.

Vanhasen kannatus on vankkaa kaikissa äänestäjäryhmissä. SDP:n äänestäjistä useampi kannatti Vanhasta kuin Heinäluomaa. Vanhanen oli ykkösvaihtoehto myös vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajille. Keskustalaisista 84 prosenttia halusi Vanhasen jatkavan.

Kokoomuslaisista enemmistö kannatti kyselyssä Kataista, mutta joka kolmas nosti Vanhasen Kataisen edelle.

Tutkimuksen teki Suomen Gallup. Haastatteluja tehtiin tuhat kesäkuun lopulla ja tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Vastaajilta kysyttiin, kuka kolmen suuren puolueen puheenjohtajista olisi paras seuraavan hallituksen pääministeriksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat