Kysely: Tämä olisi Suomen vahvuus sotilaallisessa konfliktissa

Suomen kyky puolustautua sotilaallisessa konfliktissa ei herätä luottamusta kaikissa suomalaisissa, käy ilmi tänään julkistetusta kyselystä. Asiaa selvitti viestintätoimisto Tekir, joka teetti tutkimuksen TNS Gallupilla. 

Kyselyssä oli ainoastaan noin 500 vastaajaa, joten tulokset ovat suuntaa-antavia.  
Kyselyn vastaajista puolet piti Suomen kykyä puolustautua sotilaallisessa konfliktissa joko melko huonona tai erittäin huonona. Melko hyvään puolustautumiskykyyn uskoi reilut 40 prosenttia vastaajista, erittäin hyvään vain muutama prosentti.   

Suomen ei kuitenkaan uskota joutuvan sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Valtaosa vastaajista, yli 80 prosenttia, piti Suomen riskiä joutua sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi tai osalliseksi sotatoimiin erittäin pienenä tai melko pienenä. Vain prosentti vastaajista ilmoitti pitävänsä riskiä erittäin suurena.  
  

Vahvuutena maanpuolustustahto  
  

Kyselyssä pyydettiin vastaajia ottamaan kantaa myös siihen, mitä he pitävät Suomen sotilaallisen puolustuksen vahvuuksina. Eniten kannatusta sai suomalaisten maanpuolustustahto, jonka nimesi vahvuudeksi 80 prosenttia vastaajista.

Erityisen kova luotto maanpuolustustahtoon on kokoomuksen kannattajilla: kokoomuslaisiksi itsensä ilmoittaneista vastaajista yli 90 prosenttia piti sitä Suomen puolustuksen vahvuutena.  

Yli 60 prosenttia vastaajista pitää myös sotilaiden taitoja ja taistelukykyjä, käytettävissä olevaa reserviä, sotilasjohdon taktista ja strategista osaamista sekä kansallisen yksituumaisuuden löytämistä vahvuuksina.

Sen sijaan puolustuskalustoa ja aseita sekä niiden tulivoiman riittävyyttä pitää vahvuutena vain noin neljännes.  

Valmiiksi annettujen vaihtoehtojen lisäksi vastaajat saivat itse mainita puolustuksen vahvuuksia. Muutamat nimesivät yleisen asevelvollisuuden, ja myös suomalainen sisu sai muutamia kannattajia.  

Lue myös:

    Uusimmat