Kysely: Suhtautuminen piratismiin kiristynyt

Asenne piratismiin näyttää kiristyneen. Tekijänoikeusbarometrin mukaan hieman useampi kuin vuotta aiemmin tuomitsee piraattituotteiden ostamisen tai maahantuonnin.

Barometriin vastanneista piraattilevyn, -elokuvan tai -tietokonepelin tuomista ulkomailta pitää hyväksyttävänä joka viides. Piraattituotteita on itse tuonut kuitenkin vain kolme vastaajaa sadasta. Piraattituotteiden ostamisen puolestaan sallii vajaa viidennes, mutta vain harva kertoo itse ostaneensa niitä.

Samassa kyselyssä vuosi sitten joka neljäs hyväksyi piraattituotteiden maahantuonnin. Ostamisen hyväksyi lähes joka viides.

Kolme neljästä vastaajasta ei hyväksy minkäänlaista piratismia.

Nuoret aikuisia sallivampia

Barometrissä selvitettiin myös suomalaisten suhtautumista nettipiratismiin. Sen mukaan lähes viidennes vastaajista oli joko itse tai joku hänen perheenjäsenistään imuroinut internetiin luvatta laitettua musiikkia, elokuvan tai tietokonepelin vuoden sisällä. Internetiin luvatta laitettuja tiedostoja oli sen sijaan jakanut vain pieni osa.

Tietoisuus nettipiratismin laittomuudesta ei näytä estävän tekoja. Luvatta laitettua materiaalia oli verkosta imuroinut viisitoista prosenttia heistäkin, jotka mielsivät sen lain vastaiseksi.

Nuoret vastaajat olivat kyselyssä aikuisia sallivampia. Esimerkiksi 15-24-vuotiaista piraattien netti-imuroinnin hyväksyi useampi kuin neljä vastaajaa kymmenestä, kun kaikista vastaajista osuus oli viidennes.

Kyselyyn vastasi tuhat ihmistä. Sen teetti Taloustutkimuksella Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Tutkimus on tehty vuosittain vuodesta 2004.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat