Mainos

Kysely: Presidentille päätösvalta kriisinhallintajoukoista

Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että presidentin kuuluu päättää suomalaisten lähettämisestä EU:n kriisinhallintatehtäviin.

Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta eli 64 prosenttia kansasta haluaisi presidentin päättävän suomalaisjoukkojen lähettämisestä EU:n kriisinhallintatehtäviin. Pääministerille päätösvallan antaisi reilu neljännes eli 27 prosenttia.

Väli-Suomen sanomalehtien Suomen Gallupilla teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että eniten presidentin päätösvaltaa kannattavat SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajat ja vähiten vihreät. Eniten pääministerin päätösvaltaa kannattavat korkeasti koulutetut, mutta heistäkin 48 prosenttia antaisi päätöksen presidentille. Työntekijät ja opiskelijat ovat muuta väestöä useammin presidentin takana.

Kiista päätöksentekijästä alkoi pari viikkoa sitten, kun perustuslakivaliokunta asettui pääministerin päätösvallan kannalle. Hallitus ajaa nyt perustuslain muutosta, jossa presidentin päätösvalta säilytettäisiin. Kysely tehtiin reilulle tuhannelle yli 15-vuotiaalle mannersuomalaiselle marras-joulukuun vaihteessa. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.