Kysely paljasti harhaluulon palomiesten palkasta – totuus on paljon karumpi: ”Puhutaan kavereista, joilla on kaksi ammattitutkintoa”

Pelastajilta vaaditaan yhä enemmän 6:07

Palomiehen ammatti on yksi Suomen arvostetuimmista. Palkkauksessa se ei näy, sillä palomiehet tekevät vaativaa työtään vain alle kahden tuhannen euron peruspalkalla. Päälle tulevat lisät, mutta hintana on vapaa-ajan menetys ja yövalvomiset.

Kuusikymmentä prosenttia ihmisistä on joutunut turvautumaan pelastuslaitoksen apuun joko itse tai läheisensä kautta. Monesti se tarkoittaa ensihoitoa, sillä suuri osa palomiehistä hallitsee myös ensihoitajan työt.

Helsingissä ensihoitajan tutkinto palomieheltä vaaditaan.

Suomen Palomiesliitto haluaisi osaamisen näkyvän myös palkassa.

– Totta kai pitäisi. Puhutaan kavereista, joilla on kaksi ammattitutkintoa. Heillä on osaamista kahdella eri alalla, ja heidän käytettävyytensä on pelastuslaitokselle kaksinkertainen, sanoo SPAL:in edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola.

Lisien hinta kova

SPAL teetti pelastuslaitokseen liittyvistä asioista kansalaisille hiljattain kyselyn, joka paljastaa yleisen harhaluulon palomiesten palkoista. Palomiesten palkaksi uskottiin noin kolme tuhatta euroa.

Totuus on toinen, peruspalkka jää alle kahden tuhannen euron.

Peruspalkan päälle palomiehille maksetaan työajoista, osaamisesta ja eri tehtävistä lisiä, joiden osuus on noin 40 prosenttia kokonaispalkasta.

Vuorotyön hintana on valvottuja öitä ja vapaa-ajan menetyksiä.

– Toki kun ollaan pyhät töissä ja yöt, niin siihen tulee 41 prosentin lisä, sanoo palomies Jari Aalto Malmin pelastusasemalta Helsingistä.

SPAL korostaa kyseessä olevan haittalisä.

– Kun vuorotyötä tehdään, niin siinä myydään vapaa-aika – myös viikonloppujen osalta. Vain joka neljäs viikonloppuhan on täysin vapaa, Jaakkola sanoo.

Päivitys klo 14.40: Tarkennettu palomiehen palkkauksen lisiä.

Lue myös:

    Uusimmat