Kysely: Peruskouluun ei saa koskea, mutta lapsilisistä voidaan höylätä

Puolet suomalaisista olisi valmis leikkaamaan lapsilisiä ja kotihoidon tukea, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön TNS Gallupilla teettämä kysely.

Lapsiperheiden etuuksia leikkaisivat mieluiten lapsettomat.  

Kyselyssä noin puolet olisi valmis tinkimään kansalaisten subjektiivisista oikeuksista. Maksuttomasta perusopetuksesta ja esiopetuksesta leikkaisi silti vain hyvin harva.

- Suomalaisten kanta perusopetukseen ja esiopetukseen on kristallinkirkas: se on tärkein subjektiivinen oikeus eikä siihen haluta muutosta. Ikäryhmittäin tässä mielipiteessä ei ole suuria eroja, Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen taustoitti MTV uutisille tutkimusta.

Lähes kaksi kolmesta katsoo, että kaikilla suomalaisilla pitää olla oikeus myös verovaroin tuettuun hammashoitoon.  

- Kiinnostavaa on se, että 30-40 -vuotiaat haluavat pitää kiinni ilmaisesta tai edullisesta hammashoidosta vahvemmin kuin lapsilisistä. Lisäksi tässä iässä, jolloin on eniten lapsia, sekä päivähoidosta että kotihoidon tuen rajoista halutaan pitää vahvemmin kiinni kuin lapsilisistä, Mykkänen jatkoi.

Viisi prosenttia vastaajista uskoo, että subjektiiviset oikeudet voitaisiin poistaa kokonaan.  Subjektiivisilla oikeuksilla tarkoitetaan etuuksia ja palveluita, joista kunta ei voi tinkiä.  

Kyselyyn vastasi syyskuussa noin tuhat suomalaista. Sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.   





Lue myös:

    Uusimmat