Kysely: Kansa hyväksyy naispappeuden

Neljä viidestä suomalaisesta tuomitsee miespapit, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä naiskollegojensa kanssa.

Aamulehden teettämän kyselyn mukaan 80 prosenttia vastaajista ei hyväksy miespappien niskoittelua, kun taas 12 prosenttia kyselyyn osallistuneista asettautuu yhteistyöstä kieltäytyvien kannalle. Kaikkiaan 93 prosenttia kansalaisista hyväksyy naispappeuden Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Miehet suhtautuvat naisia hieman suopeammin yhteistyöstä kieltäytyviin pappeihin. Naisista 88 prosenttia ja miehistä 72 prosenttia ei hyväksy kieltäytymistä.

Tutkimukseen osallistui yli tuhat suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Viime syksynä piispainkokous ohjeisti, ettei miespappi voi kieltäytyä työtehtävistä naisen kanssa vakaumukseensa vedoten.Myös arkkipiispa Jukka Paarma linjasi eilen, ettei kirkko voi hyväksyä naispappeutta vastustavien pappien kieltäytymistä jumalanpalveluksista naispappien kanssa.

Naispappeus hyväksyttiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 1986. Nyt asia on noussut keskusteluun, kun kaksi pappia on kieltäytynyt ja yksi ilmoittanut kieltäytyvänsä alttariyhteistyöstä naispapin kanssa. Miespapit vetoavat asiassa vakaumukseensa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat