Kysely: Hoitovirheet yleisiä

Tuoreen kyselyn mukaan hoitovirheet tai läheltä piti -tilanteet ovat tuttuja korvalääkäreille.

Lähes puolet korvalääkäreistä tietää, että omalla vastaanotolla on vastikään tapahtunut hoitovirhe tai läheltä piti -tilanne. Tämä käy ilmi amerikkalais-suomalaisen tutkimusryhmän teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastasi lähes 500 yhdysvaltalaista korvalääkäriä.

Kysely on lähetetty myös suomalaisille korvalääkäreille. Syksyn aikana analysoitavien vastausten uskotaan olevan samansuuntaisia.

Helsingin yliopiston apteekissa on käytössä niin kutsuttu interaktiojärjestelmä. Se kertoo farmaseutille, sopiiko lääkärin määräämä lääke asiakkaan vanhojen lääkkeiden kanssa yhteen. Asiakastiedot perustuvat kanta-asiakasjärjestelmään.

- Yhteisvaikutusasiat ovat nykyään monimutkaisia, mutta koko ajan niistä tiedetään enemmän ja sanoisin, että ilman hyvää tietokantaa ei välttämättä pelkällä inhimillisellä toiminnalla pystytä välttämään ongelmia, sanoo Yliopiston Apteekin johtava proviisori Eeva-Kaisa Mäki-Moijala.

Lääkäri saattaa määrätä sopimattomia lääkkeitä, kun ei tiedä potilaan muista sairauksista.

Amerikkalais-suomalainen tutkimus osoittaa, että hoitovirheitä ja läheltäpititilanteita tapahtuu paljon. 45 prosenttia kyselyyn osallistuneista lääkäreistä kertoi kohdanneensa ainakin yhden epätoivotun tapahtuman tutkimusjakson aikana.

- Ne jakautuvat hyvin erilaisiin tapahtumiin. Osa oli leikkauksellisia, osa liitty lääkehoitoon, osa on puhtaasti hallinnollisiin potilaspapereihin ja sen tapaisiin asioihin liittyviä ongelmia, HUS:in Korvaklinikan erikoislääkäri Erna Kentala sanoo.

Tulos ei yllättänyt tutkijoita, vaan pikemmikin herätti kysymyksiä. Ovatko loput 55 prosenttia vastanneista vain tottuneet läheltä piti -tilanteisiin?

- Tavallaan tämä tutkimus pyrkii myös siihen, että opittaisi tunnistamaan läheltä piti -tilanteet ja voitasi luoda suojamekanismeja tai varoitusmerkkejä, joista tietäisi että nyt pitäsi olla huolissaan, Kentala jatkaa.

Kentala ei usko hoitovirheiden johtuvan ihmisten epäpätevyydestä, vaan ongelmista systeemissä.

Virheitä voisivat ehkäistä mm. sähköinen sairaskertomusjärjestelmä ja elektroniset reseptit.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat