Kysely: Asevelvollisuutta kannatetaan

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan suomalaiset kannattavat yleistä asevelvollisuutta. Samassa kyselyssä kävi ilmi, että suomalaiset suhtautuvat EU-kansalaisuuteensa hieman varautuneemmin kuin aiempina vuosina.

Varusmieskoulutusta

Maanpuolustustiedotuksen tutkimuksen mukaan asevelvollisuutta kannattaa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Asevelvollisuuden haluaa säilyttää nykyisellään kolme neljästä kyselyyn vastanneesta.

Kolmetoista prosenttia suomalaisista kannattaisi kuitenkin järjestelmää, joka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, mutta jossa vain osa ikäluokasta saa sotilaskoulutuksen.

Valikoivaa varusmiespalvelusta kannattavat eniten vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat.

EU-myönteisyys laskenut

Suomalaisten EU-myönteisyys näyttää olevan taittumassa. Kyselyssä vajaa puolet vastaajista on sitä mieltä, että jäsenyys Euroopan unionissa on vaikuttanut myönteisesti Suomen kehitykseen. Vuosi sitten EU:hun suhtautui myönteisesti yli 60 prosenttia vastaajista.

Vuotuisissa tutkimuksissa suomalaisten EU-myönteisyys ei aiemmin ole ollut näin alhaisissa lukemissa. EU-jäsenyyden kokee kielteiseksi joka viides vastaaja.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat