Mainos

Kyproksesta neuvotellaan pian YK:n johdolla?

Kyproksenturkkilaisten johtaja Rauf Denktash pyörsi tänään illalla aiempia puheitaan suostumisesta neuvotteluihin jaetun Kyproksen saaren kohtalosta.

YK:n välittämien neuvottelujen on määrä alkaa joulukuun ensimmäisellä viikolla New Yorkissa. YK:n pääsihteeri Kofi Annan soitti eilen sekä Denktashille että kreikkalaisen Kyproksen presidentille Glafkos Kleridesille ja välitti näille kutsun saapua neuvotteluihin. Denktash sanoi kuitenkin, että neuvottelujen formaatti on muuttunut "eikä uusi kutsu ole kyproksenturkkilaisten hyväksyttävissä".

Joulukuun välityskeskustelujen on määrä valmistella osapuolia suoriin kahdenkeskisiin rauhanneuvotteluihin. Kypros on ollut jakaantuneena kahteen osaan vuodesta 1974, jolloin Turkki miehitti saaren pohjoisosan. Turkin miehitystä tai Denktashin asemaa alueen johtajana ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Denktash on aiemmin kieltäytynyt kaikista rauhanneuvotteluista, ellei häntä tunnusteta presidentiksi.

Kreikka ja Turkki ovat viime aikoina lähentyneet toisiaan mm. Turkin maanjäristysten avustustoiminnan vuoksi. YK:n uskotaan haluavan hyödyntää tätä suhteiden lämpenemistä myös Kyproksen kysymyksen ratkaisemiseen.
(STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.