Kyproksen turkkilaisyhteisö haluaa tunnustusta

Kyproksen turkkilaisyhteisö harkitsee kansainvälisen tunnustuksen hakemista sen jälkeen kun EU viikonvaihteessa päätti aloittaa jäsenyysneuvottelut jaetun saarivaltion kanssa. Kyproksen turkkilainen pohjoisosa julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1983, mutta ainoastaan Turkki on tunnustanut sen. Muu maailma pitää saaren kreikkalaishallintoa Kyproksen ainoana laillisena hallituksena.

-Virallinen vetoomus tunnustamisesta on nyt ohjelmassamme, kyproksenturkkilaisten "ulkoministeri" Taner Etkin sanoi eilen uutistoimisto Reuterille.

Kyproksen turkkilais- ja kreikkalaisyhteisöt ovat eläneet erillään vuodesta 1974, jolloin turkkilaisjoukot miehittivät saaren pohjoisosan vastalauseena Kreikan silloisen sotilasjuntan rusinoimalle vallankaappaukselle saarella.

Osapuolet ovat käyneet rauhanneuvotteluja YK:n välityksellä. Päämääränä on ollut liittovaltion muodostaminen yhteisöjen kesken. Kyproksenturkkilaisten johtaja Rauf Denktash sanoi jo maanantaina, että EU:n päätös jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Kyproksen kanssa merkitsee automaattisesti saaren yhdistymisneuvottelujen kariutumista.

-Kansainväliset neuvottelut ovat päättyneet ja liittovaltiohanke ei näillä näkymin ole enää ajankohtainen. Ne tahot, jotka tunnustavat valtiomme, ovat tervetulleita neuvottelemaan kanssamme, Denktashin viraston julkistamassa tiedotteessa sanottiin.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat