Kyproksen parlamentti lykkäsi istuntoaan kiistaverosta

Kyproksen parlamentti on lykännyt hätäistuntonsa uudesta pankkiverosta huomiseen. Parlamentin oli määrä kokoontua myöhemmin iltapäivällä äänestämään maalle myönnetyn kansainvälisen pelastuspaketin ehdoista.

Ehtojen mukaan pankkitalletuksille on asetettava kertaluonteinen vero, joka olisi alle 100 000 euron talletuksista 6,75 prosenttia ja suuremmista 9,9. Useat puolueet ovat ilmoittaneet vastustavansa veroa.

Hallituksen tavoitteena lienee kuitenkin saada tukiratkaisulle parlamentin siunaus ennen seuraavaa pankkipäivää tiistaita.

Presidentti Nicos Anastasiades on aiemmin todennut, että kansainvälinen pelastuspaketti on "tuskallinen", mutta ainoa keino pelastaa pankkisektori täydelliseltä romahtamiselta.

Sopimuksen mukaan EU ja IMF myöntävät Kyprokselle enintään 10 miljardin euron tukilainan pankkien ja valtiontalouden pelastamiseen.

Britannia maksaa kansalaisilleen

Britannia aikoo korvata sotilashenkilöstölleen Kyproksen tulevasta pankkitalletusverosta koituvat kustannukset, sanoo Britannian valtiovarainministeri George Osborne.

Osborne antoi haastattelun BBC:lle.

Britannialla on saaren kyproksenkreikkalaisessa osassa 3 500 sotilasta, joista useilla on tili paikallisissa pankeissa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat