Kynttilät syttyvät kuolleiden lasten muistolle

Ympäri Suomea järjestetään tänään kynttilätilaisuuksia kuolleiden lasten muistolle. Tilaisuutta on järjestämässä kansalaisryhmä ja tapahtumaa tukee myös lapsen kuoleman kokeneiden tukijärjestö Käpy.

Helsingissä kynttilät viedään Eduskuntatalon portaille kello 18. Myös ainakin Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Hyvinkäällä muistetaan kuolleita lapsia kynttilöin.

Tilaisuudella vedotaan myös päättäjiin, jotta syyskuun 23. päivästä tulisi yleinen liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle.

Käpy ry:n toiminnanjohtaja Maarit Kivikko muistuttaa, että lapsen kuolema ei unohdu omaisilta koskaan. Hän myös painottaa, että lapsen kuolema on yhä yhteiskunnassamme tabu, asia, josta ei saisi puhua.

- Lapsen kuolema on yhteiskunnallisesti hyvin salattu asia. Vaikka tiedetään, että lapsia kuolee vuosittain Suomessa, se ei näy mitenkään esimerkiksi kuinka suurta joukkoa se koskee.

Julkinen kriisitukiverkosto puuttuu

Suomessa ei myöskään ole minkäänlaista julkisen palvelun hoitoketjua lapsen kuoleman kokeneille perheille.

- Jos lapsi kuolee sairaalassa, heidän tehtävä on järjestää jonkinlaista jälkihoitoa, mutta esimerkiksi onnetomuudessa kuolleen lapsen omaisten on usein itse etsittävä apua, Kivikko jatkaa.

Käpy ry:ssä toivotaankin, että päättäjät heräisivät keskitetyn tukiketjun tarpeeseen .

Suomessa kuolee vuosittain noin 500 alle 19-vuotiasta lasta.

- Pitäisi olla selkeä malli, jossa kaikki viranomaiset, jotka saattavat tilanteeseen joutua, ilmoittaisivat tapahtuneesta ensin esimerkiksi sairaalaan ja sieltä organisoitaisiin jälkituki monelle eri sektorille.

Pahinta on jättää perhe yksin

Aktiivisen suruvaiheen keskellä perheet kaipaavat usein tukea myös läheisiltään, mutta moni pelkää lähestyä valtavan tragedian kokeneita vanhempia. Kivikon mukaan pahinta on kuitenkin se, että perhe jätetään yksin suremaan.

- Kaikkein tärkeintä on mennä perheen luo ja kysyä vaikka, että mitä on tapahtunut? Voi myös sanoa, ettei löydä sanoja lohduttamaan.

Kivikon mukaan usein myös ihan konkreettinen apu, kuten vaikka ruuan tuominen voi olla korvaamatonta.

Lue myös:

    Uusimmat