Kymmenkunta maakuntalehteä yhteistyöhön - henkilöstövähennyksistä ei tietoa

Suomalaisessa mediassa alkaa ensi vuonna laaja yhteistyö, jonka piiriin tulee kymmenkunta seitsemänpäiväistä lehteä. Maantieteellisesti lehtien levikki peittää käytännössä alueet Länsi-Suomesta Lappiin.

Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa ja Kalevan päätoimittaja Markku Mantila sanovat, ettei yhteistyöllä ole toimituksissa ainakaan välittömiä henkilöstövaikutuksia.

– Ei ainakaan ole suunnitelmissa, että vähennettäisiin. Tietysti se on mahdollista. Hirveän vaikea kuitenkin nähdä, että henkilöstöä lisättäisiin, Mantila sanoi.

– Matkan varrella vähennyksiä voi tietenkin olla. Vuosi 2014 jää nähtäväksi, Korkiatupa arvioi.

Jokisen mukaan lehdet laajentavat yhteistyötä ja tekevät yhdessä uusia asioita, mutta mitään yhteistä jättitoimitusta ei ole tarkoitus perustaa.

– Toimitaan omissa toimituksissa ja tehdään virtuaalisesti yhteistyötä.

Yhteislevikki yli puoli miljoonaa

Alma Media ja Ilkka-Yhtymä aloittavat asteittaisen yhteistyön ensi vuoden alusta alkaen.

Sopimuksen mukaan Alma Median alue- ja paikallislehtiyksikkö Alma Aluemedia sekä Ilkka-Yhtymään kuuluvat sanomalehdet Ilkka ja Pohjalainen aloittavat laajan sisältö- ja kehitysyhteistyön. Täydessä laajuudessaan yhteistyö on vuoden 2014 alusta lähtien.

Oulun alueella ilmestyvä Kaleva ja Turun Sanomat uutisoivat tiistaina verkkosivuillaan, että yhteistyö laajenee myös muihin lehtiin. Kalevan mukaan yhteistyön piiriin tulee 11 seitsemänpäiväistä lehteä: Kaleva, Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat, Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka ja Pohjalainen. Päätoimittaja Mantilan mukaan lehtien yhteenlaskettu levikki on noin 550000.

Mantila kertoo yhteistyön sisältävän ainakin kotimaan, ulkomaan ja valtakunnalliset uutiset sekä erilaiset teemasivut ja maksulliset sähköiset palvelut.

– Sopimusta ei ole vielä kirjallisesti, mutta uskon, ettei juna enää käänny ainakaan näiden osalta takaisinpäin.

Alma Media, Ilkka-Yhtymä ja TS-yhtymä ovat STT-Lehtikuvan omistajia.

(MTV3 - STT)

Katso Aino Huilajan juttu (Kymmenen uutiset 18.12.2012)

Lue myös:

    Uusimmat