Kymmeniä mukana bussionnettomuudessa Joroisissa - katso video turmapaikalta

Joroisissa Etelä-Savossa sattuneessa liikenneonnettomuudessa on kuollut yksi ihminen ja kolme on loukkaantunut vakavasti. Yhteensä lähes 30 ihmistä vietiin turman vuoksi sairaalaan.

Viitostiellä eilen iltakymmeneltä sattuneessa onnettomuudessa oli mukana linja-auto, henkilöauto ja mopo. Surmansa sai henkilöauton kuljettaja. Onnettomuuspaikka on 62 kilometriä Mikkelistä Kuopion suuntaan.

Loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa. Kaikki onnettomuudessa mukana olleet ovat aikuisia.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui, kun kohti etelää matkalla ollut henkilöauto ajautui jostain syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi bussin keulaan.

Kuopion sairaala teki suuronnettomuushälytyksen ja hankki paikalle ylimääräistä henkilökuntaa. Paikalle hälytettiin myös lääkärihelikopteri.

Linja-autonkuljettajan mukaan henkilöauto ajoi jostain syystä väärällä kaistalla.

- Bussi ajoi tieltä pois ojan yli pellolle, TE-Matkojen kuljettaja kuvaili STT:lle.

Synkkiä bussiturmia

- 19. huhtikuuta 2008: Malagan bussiturmassa Espanjassa kuoli yhdeksän suomalaista turistia ja loukkaantui parikymmentä. Humalainen espanjalaismies lähti ohittamaan bussia maastoautolla ja törmäsi bussiin.

- 6. helmikuuta 2006: Kaksi matkustajaa kuoli bussin ja venäläisen autonkuljetusrekan törmättyä Pyhtäällä Kymenlaaksossa. Seitsemän loukkaantui.

- 7. toukokuuta 2005: Venäläisbussin kuljettaja kuoli ja 11 matkustajaa loukkaantui bussin syöksyttyä tieltä Pyhtäällä. Bussi oli palaamassa ostosmatkalta Helsingistä Pietariin.

- 19. maaliskuuta 2004: Konginkankaan bussionnettomuudessa kuoli 23 ihmistä. Nuoria Rukan hiihtokeskukseen kuljettaneen bussin ja paperirekan törmäyksessä loukkaantui 15.

- 17. huhtikuuta 1999: Neljä kuoli ja noin 30 loukkaantui bussin suistuttua rotkoon Heinolassa. Bussi kuljetti ortodoksista seurakuntaväkeä Heinävedelle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat