Kymmeniä maahanpyrkijöitä kateissa Välimerellä

Yli kolmekymmentä Kyprokselle pyrkinyttä ihmistä on kateissa eilen sattuneen laivaturman jäljiltä.

Yksi ihminen hukkui ja 33 on kateissa Välimerellä sattuneen laivaturman jäljiltä. Viranomaisten mukaan laittomia maahanpyrkijöitä kuljettanut kalastusvene upposi eilen Kyproksen pohjoispuolella.

Merestä oli pelastettu kolme miestä ja kahden muun oli onnistunut päästä rantaan. Lisäksi merestä löydettiin yksi ruumis.

Turma-alus oli lähtenyt matkaan Turkin eteläosassa sijaitsevasta Mersinin maakunnasta.

Kypros liittyi Euroopan unioniin viime vuonna ja samalla siitä tuli unionin itäisin kohta. Sekä saaren turkkilainen että kreikkalainen puoli ovat kertoneet laittomien maahanpyrkijöiden määrän nousseen huomattavasti tämän jälkeen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat