Kymmeniä loukkaantui USA:n armeijan tekemässä räjäytyksessä Irakissa

Ramadin kaupungissa tehdyn räjäytyksen syy on yhä epäselvä.

Irakissa Yhdysvaltain sotilaiden tekemässä räjäytyksessä on haavoittunut 30 ihmistä. Haavoittuneiden joukkossa on tiettävästi yhdeksän lasta. Amerikkalaisjoukkojen edustajan mukaan suurimmalle osalle ihmisistä lieviä vammoja.

Ramadin kaupungissa sattuneen räjähdyksen vakavuudesta on kuitenkin ristiriitaista tietoa. Eräiden Irakin poliisin lähteiden mukaan jalkapallokentällä sattuneessa räjähdyksessä sai surmansa 18 ihmistä. Aiemmin myös Irakin televisio vahvisti 18 ihmisen kuolleen räjähdyksessä. Sen mukaan kyse oli kuitenkin autopommi-iskusta. Suurin osa surmansa saaneista oli lapsia.

Amerikkalaisjoukkojen edustajan mukaan kyse oli samaisesta räjähdyksestä.

-En voi kuvitella, että siellä olisi ollut toinen hyökkäys, jossa olisi ollut lapsia mukana ja josta meidän ihmisemme eivät tietäisi, sanoi amerikkalaismajuri Jeff Pool.

Myös räjäytyksen syy on yhä epäselvä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat