Kymmeniä kuoli räjähdyksissä Bombayssa

Bombayn kaupungissa Intiassa räjähti päivällä kaksi pommia. Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi.

Bombayn kaupunki Intiassa joutui jälleen pommi-iskujen kohteeksi, kun kaksi pommia teki tuhojaan kuuluisan muistomerkin liepeillä ja hindutemppelin kupeessa. Viranomaistietojen mukaan 46 ihmistä kuoli ja yli sata haavoittui.

Mikään ryhmä ei ole toistaiseksi ilmoittanut tehneensä iskuja, mutta Intian hallituksen epäilyt kohdistuivat kiellettyyn muslimiryhmään. Varapääministeri Lai Krishna Advanin mukaan Intian opiskelijoiden islamilainen liike SIMI on aiemmin tehnyt vastaavia hyökkäyksiä yhdessä Pakistanissa toimivan kashmirilaisten sissiryhmän Lashkar-e-Taiban kanssa.

Tämän vuoden puolella Bombayssa, joka tunnetaan nykyisin Mumbaina, on tapahtunut kaksi tuhoisaa pommi-iskua. Maaliskuussa 12 ihmistä sai surmansa junaan tehdyssä hyökkäyksessä, ja heinäkuussa kohteena oli bussi ja uhreja kaksi.

- Lähes kaikissa tällaisissa tapauksissa SIMI on ollut mukana iskun järjestämisessä, Advani sanoi.

Intian naapurimaa ja kiistakumppani Pakistan kiirehti tuomitsemaan iskut jyrkästi.

Pommit piilossa takseissa

Molemmat räjäytetyt pommit oli piilotettu takseihin. Ensimmäinen räjähde laukesi noin kello 13 iltapäivällä paikallista aikaa lähellä hindutemppeliä Jhaverin basaarissa, joka on kaupungin kultakaupan keskuksia. Toinen räjähdys seurasi vain minuutteja myöhemmin lähellä tunnettua Gateway of India -muistomerkkiä.

Kaupungissa liikkui tietoja myös kahdesta muusta räjähdyksestä, mutta viranomaiset eivät vahvistaneet niitä.

- Räjähdyspaikalla vallitsi täysi anarkia ja kaaos. Tiesin heti, kun siirsin muutamia haavoittuneita, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia. He olivat kuolleet, kertoi bussinkuljettaja Tanaji Pawar.

Yhteys moskeijakiistaan?


Uutistoimisto AFP arvioi, että räjähdykset liittyvät mahdollisesti moskeijan räjäyttämiseen pohjoisintialaisessa Ayodhyan kaupungissa vuonna 1992. Hindukiihkoilijat väittävät, että Babrin moskeijan paikalla sijaitsi aiemmin hindutemppeli. Moskeijan räjäyttämisestä seurasi tuolloin levottomuuksia, joissa sai surmansa tuhansia ihmisiä. Välikohtauksia sattui runsaasti myös Bombayssa.

Tilanne mutkistui entisestään, kun Intian valtion arkeologit kertoivat tänään oikeudenkäynnissä löytäneensä paikalta hindutemppelin rauniot. Ilmoitus tuli tosin vain minuutteja ennen räjähdyksiä. Poliisi arvelee iskun voivan olla myös yritys häiritä sunnuntaina alkavien hindujumala Ganeshin kunniaksi vietettävien juhlallisuuksien valmisteluja.

Viranomaiset kiristivätkin tulenaran tilanteen vuoksi turvatoimia heti muun muassa Delhissä ja Gujaratin maakunnassa. Delhin kaikki 60 000 poliisia komennettiin kaduille mahdollisten välikohtausten varalta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Yhdeksän uutiset 25.08.2003)

Lue myös:

    Uusimmat