Kymmenettuhannet taloudet yhä ilman sähköä

Lähes 50 000 taloutta on edelleen ilman sähköä. Pahin tilanne on Lounais-Suomessa ja Satakunnassa, missä uudestaan yltynyt tuuli on hidastanut korjaustyötä.

Fortumin verkkoalueella vailla sähköä on noin 35000 asiakasta. Suurin osa heistä on ollut ilman sähköä tapaninpäivästä alkaen.

Fortumin lisäksi sähkökatkoja on edelleen myös muilla sähköyhtiöillä. Esimerkiksi Savon Voimalla on vajaat 6 000 asiakasta ilman sähköä ja Vattenfallilla Pirkanmaalla ja Hämeessä 7 000 asiakasta.

Vattenfallilta kerrotaan, että viime yön tuuli ja sade ei juuri aiheuttanut uusia vikoja.

Energiayhtiöiden mukaan valtaosalle Itä-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen ja Uudenmaan asiakkaista sähköt saadaan huomiseen mennessä.

Useilla paikkakunnilla asukkaille on järjestetty vedenjakelupisteitä ja mahdollisuus hätämajoitukseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat