Kymmenettuhannet pakolaiset kääntyivät takaisin Tansaniassa

Tuhannet Ruandan hutupakolaiset mursivat tänään Tansanian armeijan sulun ja alkoivat palata takaisin Benacon pakolaisleirille.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajan mukaan arviolta 5000 pakolaista on ylittänyt rajan Tansaniasta Ruandaan. Noin 300 000 Ruandan ja Burundin pakolaista on puolestaan matkalla Ruandan rajan läheisyydessä sijaitseville leireille, joilta he pakenivat aiemmin tällä viikolla.

Tansanian joukot asettivat aiemmin tänään tiesulkuja poispäin Ruandan rajasta matkaavien hutupakolaisten reitille ja saivat pakolaiset kääntymään takaisin kohti Ruandaa rajaa. Sotilaat piirittivät Benacon leirin ja hakkasivat kepeillä pakolaisia, jotka yrittivät palata takaisin, kertoi uutistoimisto Reuterin toimittaja. Hänen mukaansa sotilaat olivat kuitenkin voimattomia pakolaistulvan edessä.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja kertoi olevansa erittäin iloinen siitä, että ainakin osa pakolaisista on kääntynyt takaisin. Lähes 500 000 pakolaista on ollut liikkeellä syvemmälle Tansaniaan viime päivinä. Pakolaiset lähtivät liikkeelle sen jälkeen kun UNHCR ja Tansania olivat sopineet pakolaisten paluusta Ruandaan vuodenvaihteeseen mennessä. Avustusjärjestöjen mukaan joukkopako pakolaisleireistä on seurausta äärihutujen pelottelukampanjasta.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat