Kymmenettuhannet osoittivat mieltään Ukrainan hallintoa vastaan Moskovassa

Ukrainaa vastaa, Putinin puolesta 1:40

Tuhannet osoittivat mieltään Moskovan kaduilla Maidania vastaan.  

-Vastustamme sitä, että Moskovassa tapahtuisi niin sanottu Maidan - vallankaappaus, jollainen tehtiin vuosi sitten Kiovassa, kertoo yksi mielenosoittajista Oleg Popov. Vallanvaihdoksen rahoitettaisiin hänen mukaansa länsirahalla. 

Taustalla ihmisjoukot innostuvat huutamaan yhteen ääneen ”kansanäänestys, kansanäänestys”. Väkijoukko haluaisi ilmeisesti, että myös Itä-Ukrainassa järjestettäisiin samanlainen kansanäänestys kuin Krimillä kohta vuosi sitten. 

Hetken kuluttua huuto vaihtuu. Tällä kertaa mielensoittajat huutavat tukeaan presidentti Vladimir Putinille.  

-Putin, olemme kanssasi! Putin eteenpäin!  

Yksimielisesti länttä vastaan

Poliisitietojen mukaan mielenosoitukselle otti osaa jopa 35000 marssijaa. Vaikka arvio on liioiteltu, marssille osallistui ainakin kymmeniätuhansia mielenosoittajia. Ensisijaisesti he vastustavat Ukrainan nykyhallitusta.

Lisäksi marssijat vastustavat länsimaita, erityisesti Yhdysvaltoja.  
-Eurooppa on joutunut Yhdysvaltojen ja Venäjän välikappaleeksi, sanoo Popov.  

-Teidän täytyy toivoa Suomessa, etteivät Yhdysvallat koskaan kiinnostu maastanne.

Popov ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen mielipidemittauksissa on käynyt ilmi, että venäläisten suhtautuminen Yhdysvaltoja ja EU-maita kohtaan on kielteisempi kuin koskaan 25:n viime vuoden aikana. 

Tutkimuskeskusta johtavan Lev Gudkovin mukaan muutos on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. 

-Vielä reilu vuosi sitten marraskuussa tehdyssä mittauksessa tällaista ei näkynyt. Nyt tehokas propaganda on muuttanut mielipiteet, Gudkov sanoo. 

Sosiaalisessa mediassa levinneiden tietojen mukaan osa mielenosoittajista olisi paikalle pakotettuja virkamiehiä tai opettajia. 

Oli väite totta tai ei, Gudkovin mukaan kilpailevia mielipiteitä ei tällä hetkellä ole: lähes kaikki venäläiset vastustavat Ukrainan nykyhallintoa, kuten Moskovan marssijat.  

Sotilaista tiedetään, muttei välitetä 

Jos mielenosoittajilta kysyy venäläisistä sotilaista Itä-Ukrainassa, he vastaavat, ettei sellaisia ole. Levada-keskuksen tietojen valossa he kuitenkin valehtelevat.

-Totta kai venäläiset tietävät Ukrainassa sotivista sotilaistamme, mutta heidän mielestään niin kuuluukin olla, Gudkov sanoo. 

Hänen mukaansa harva näkee voivansa vaikuttaa asioihin. Viime vuoden aikana jo ennestään kitunut oppositio on käytännössä kuollut. Gudkov puhuu poliittisesta fatalismista, uskosta kohtaloon.  
Sen kohtalon marssijat antavat mieluusti presidenttinsä käsiin.  

Lue myös:

    Uusimmat